Motivaatiopulastani huolimatta osallistuin viikonloppuna jälleen thainyrkkeilyn treenileirille. Leiri-ilmoittautuminen oli tapahtunut jo aikoja sitten keväällä enkä voinut kuvitellakaan, miten lopen väsynyt olisin tässä vaiheessa thainyrkkeilyyn. Tiedossa kyllä oli, että leiri olisi vasta seuramme kotikisojen jälkeen, joten siitä ei hirveästi olisi apuja ensimmäiseen otteluuni. Treenaaminen on kuitenkin kivaa ja kun on mahdollisuus näin intensiiviseen laadukkaaseen treenaamiseen ihan omassa kotikaupungissa, ei siitä kannata kieltäytyä.
En tiedä johtuiko omasta asentaastani vai mistä, mutta leiri oli omalla kohdallani pienoinen pettymys. Ehkä en vain saanut itsestäni kaikkea irti, mutta treenit olivat todella kevyitä ja yksinkertaisia. Treenin teemana oli harjoitella muutama tekniikka täydelliseen hallintaan sen sijaan, että treenataan montaa asiaa vähän pintaa raapaisten. Ymmärrän kyllä pointin, miksi perustekniikkaa hinkataan väsyksiin asti, ja että omakaan tekninen tasoni ei todellakaan ole mitenkään korkea. Mutta kun treenataan viikonlopun aikana yhteensä 8 tuntia, haluaisi sitä oppia ehkä jonkun uudenkin jutun. Jonkin verran oivalluksia ja yksityiskohtien hioutumista toki tapahtui. On aina positiivinen asia, että otteluasentoa ja muita pikkujuttuja on korjaamassa uusi silmäpari tuttujen valmentajien ja ohjaajien sijaan.
Treenejä oli kaksi kaksituntista sessiota kumpanakin viikonlopun päivänä. Vaikka sitä ei treenien aikana tai välittömästi sen jälkeen osannut aavistaa, varsinkin lauantai-iltana olin todella väsynyt ja jalkoja särki toden teolla. Sinnittelin kuitenkin hereillä Suomen jääkiekkomatsin ajan ja menin sitten nukkumaan, vaikka kämppämme oli täynnä Poitsun kavereita iltaa viettämässä. Sunnuntaiaamun treenit, jotka alkoivatkin jo railakkaan aikaisin klo 9, lähtivät nihkeästi liikkeelle, kun hartiani olivat edellispäivän treenistä aivan muussina. Iltapäivällä taas alkoi selkään särkeä. En kai vain ole tottunut tekemään pitkää toistotreeniä tai seisomaan monta tuntia putkeen.
Leirin parasta antia olivat jälleen muut treenaajat. Vaikka emme tällä kertaa sparranneet tai juurikaan vaihtaneet paria treenien aikana, ehti tauoilla turista treenikavereiden kanssa. Leirille olisi mahtunut vielä joitain ihmisiä lisää, ja hieman harmittaa, etteivät kaikki aloittelijat aina uskalla tulla treenileireille. Varsinkaan tämä leiri ei ollut kovuudeltaan yhtään sen vaativampi kuin tavalliset treenimmekään, joten kyllä tämmöisillä kaikentasoisille harrastajille on paikkansa.
torstai 25. toukokuuta 2017
Ensimmäinen ottelu 3-0
Kisapäivän aamuna ei ollut superaikainen herätys, sillä aamupalan syömistä varten ei tarvinnut varata aikaa ja kaikki kamat oli pakattuna jo valmiina. Aamutoimien jälkeen kotivaaka näytti tosiaan 200 g yli kisapainon, joten uskalsin vielä juoda desin verran appelsiinimehua nostaakseni verensokeria. Hieman kuitenkin kirosin sitä, että olin syönyt liian ison iltapalan ennen nukkumaan menoa. Toisaalta liian tyhjällä vatsalla nukkumisesta ei olisi tullut mitään - nyt olin sentään hyvin levännyt ja virkeä. Punnitus alkoi klo 11 ja itse kisat klo 13. Nappasimme pari myös kisaamaan lähtevää kaveria kyytiin ja hurautimme tunnin ajomatkan kisapaikalle. Matkalla nälkä alkoi jo hieman kurnia mutta purukumilla siitä selvittiin.
Yllätys oli minulle suuri, kun kisapunnituksessa painoni olikin muka noussut 400 g, vaikka olin käynyt juuri pissillä ja hikoillutkin hieman automatkan aikana. En yleensäkään luota vaakoihin ja kuulin muutamalta muulta kisaajalta, että heidänkin mielestään kisavaaka näytti enemmän kuin pitäisi. Salikisat kun kuitenkin oli, pieni painon ylitys ei ollut vakavaa. Tunsin kuitenkin pettymystä, sillä olin tosissani yrittänyt pitää huolta painosta - tosin tiesin olevani siinä aika rajoilla joka tapauksessa.
Olin pakannut reppuun kasan erilaisia eväitä siltä varalta, että energiaa pitäisi tankata nopeasti. Nälkäisenä en voisi keskittyä mihinkään. Ottelulistan mukaan oma otteluni olisi kuitenkin vasta myöhemmin iltapäivällä, joten laskeskelin voivani syödä ihan kunnon aterian ennen sitä. Niinpä menimme istuskelemaan paikalliselle ABC:lle ja söin kanapasta-aterian. Kaverit, joiden kisat olisivat aikaisemmin, söivät vähän kevyemmin.
Kun oli aika ruveta palailemaan takaisin kisahallille, alkoi minuunkin viimein iskeä pieni jännityksen sävy. Olisin halunnut vain jäädä istuskelemaan huoltoasemalle tai hypätä suoraan tulevaisuuteen pitkälle iltapäivään, kun matsi olisi jo ohitse. Aivan viimeistä tuntia myöten väitin, etten jännittänyt vaan taktiikkani oli välttää koko asian miettimistä. Taktiikka tuntui auttavan ja pystyin seuraamaan seurakavereiden otteluita rentoutunein mielin. Hallissa oli ihan kiitettävästi yleisöäkin, joten ilmassa oli ihan oikean urheilutapahtuman tuntua.
Valmentajan ohjeena oli alkaa lämmitellä noin puoli tuntia ennen oman matsin alkua. Sitten se oli menoa "liukuhihnalle", jossa ottelijoita valmisteltiin, laitettiin kehään ja julistettiin voittaja ennen seuraavaa matsia. Enää ei voinut ruveta miettimään mitään ylimääräistä. Kävin vaihtamassa vaatteet ja rupesin lämmittelemään hyppynarulla ja venyttelyillä. Yksi huoltaja valeli hierovin liikkein jalkoihini ja hartioihin thailinimenttiä ja toinen huoltaja piti vielä pari erää tyynyjä sykkeiden nostattamiseksi. Kun edeltävässä matsissa oli menossa viimeinen erä, minulle puettiin suojavarusteet: rintapanssari, kypärä, hanskat ja säärisuojat. Vastustajani nimi jo kuulutettiin kun viimeistä säärisuojaani vielä kiskottiin jalkaan. Sitten vain reippaasti valmentajan kanssa punaiseen kehäkulmaukseen.
Hädin tuskin olin ehtinyt nousta kehään ja saada hammassuojat suuhun kun ottelu oli jo alkamassa. En tiedä mitä tapahtui, mutta kun ensimmäisen 10 sekunnin aikana pääsin tekemään ensimmäisen hyökkäykseni, pääsin jonkinlaiseen flow-tilaan. Varusteet tuntuivat hyvältä päällä, tatami tuntui hyvältä jalkojen alta, hengitys kulki hyvin ja kaikki mitä tein, tuntui uppoavan vastustajaan. Ensimmäinen erä ei tuntunut juuri missään ja tiesin jo siinä vaiheessa, että tämä tulisi päättymään hyvin. Toiseen erään tuli käsky olla jo aktiivisempi, kun ensimmäisessä roolini oli enemmän passiivinen. Vasta kolmannessa erässä tekeminen alkoi jo hapottaa suuremmassa määrin. Kun kongi viimeisen kerran kumahti, haukoin happea kuin viimeistä päivää. Valmentajat riisuivat varusteeni pois ja tuomari pyysi ottelijat kehän keskelle voittajan julistusta varten. Hetken ehdin miettiä mikä lopputulos tulisi olemaan, mutta ottelu oli ollut omastakin mielestäni täysin minun vietävissäni, ettei voittajasta olisi epäselvyyttä. Lopulta käteni nostettiin ylös.
Ottelun jälkeen adrenaliinitärinä kesti vielä jonkin aikaa. Vaikka minulle ei ollut ehtinyt tulla kummoinenkaan hiki, kävin kuitenkin rauhoittavassa lämpimässä suihkussa ja pesemässä myös voimakkaasti tuoksuvan linimentin pois. Seurakavereilta tuli paljon onnitteluita hyvästä matsista. Oli vaikea käsittää, että pitkään odotettu matsi olisi nyt viimein hoidettu alta pois. Hyvillä mielin jäin vielä katsomaan päivän loputkin matsit ja kaikkiaan kisahallilla tuli oltua 6 tuntia ennen kuin lähdimme viimein kotimatkalle. Kotimatkalla tunteet olivat hyvin ristiriitaiset mutta kaipa erilaiset tunteet kuuluvat urheiluun.
Yllätys oli minulle suuri, kun kisapunnituksessa painoni olikin muka noussut 400 g, vaikka olin käynyt juuri pissillä ja hikoillutkin hieman automatkan aikana. En yleensäkään luota vaakoihin ja kuulin muutamalta muulta kisaajalta, että heidänkin mielestään kisavaaka näytti enemmän kuin pitäisi. Salikisat kun kuitenkin oli, pieni painon ylitys ei ollut vakavaa. Tunsin kuitenkin pettymystä, sillä olin tosissani yrittänyt pitää huolta painosta - tosin tiesin olevani siinä aika rajoilla joka tapauksessa.
Olin pakannut reppuun kasan erilaisia eväitä siltä varalta, että energiaa pitäisi tankata nopeasti. Nälkäisenä en voisi keskittyä mihinkään. Ottelulistan mukaan oma otteluni olisi kuitenkin vasta myöhemmin iltapäivällä, joten laskeskelin voivani syödä ihan kunnon aterian ennen sitä. Niinpä menimme istuskelemaan paikalliselle ABC:lle ja söin kanapasta-aterian. Kaverit, joiden kisat olisivat aikaisemmin, söivät vähän kevyemmin.
Kun oli aika ruveta palailemaan takaisin kisahallille, alkoi minuunkin viimein iskeä pieni jännityksen sävy. Olisin halunnut vain jäädä istuskelemaan huoltoasemalle tai hypätä suoraan tulevaisuuteen pitkälle iltapäivään, kun matsi olisi jo ohitse. Aivan viimeistä tuntia myöten väitin, etten jännittänyt vaan taktiikkani oli välttää koko asian miettimistä. Taktiikka tuntui auttavan ja pystyin seuraamaan seurakavereiden otteluita rentoutunein mielin. Hallissa oli ihan kiitettävästi yleisöäkin, joten ilmassa oli ihan oikean urheilutapahtuman tuntua.
Valmentajan ohjeena oli alkaa lämmitellä noin puoli tuntia ennen oman matsin alkua. Sitten se oli menoa "liukuhihnalle", jossa ottelijoita valmisteltiin, laitettiin kehään ja julistettiin voittaja ennen seuraavaa matsia. Enää ei voinut ruveta miettimään mitään ylimääräistä. Kävin vaihtamassa vaatteet ja rupesin lämmittelemään hyppynarulla ja venyttelyillä. Yksi huoltaja valeli hierovin liikkein jalkoihini ja hartioihin thailinimenttiä ja toinen huoltaja piti vielä pari erää tyynyjä sykkeiden nostattamiseksi. Kun edeltävässä matsissa oli menossa viimeinen erä, minulle puettiin suojavarusteet: rintapanssari, kypärä, hanskat ja säärisuojat. Vastustajani nimi jo kuulutettiin kun viimeistä säärisuojaani vielä kiskottiin jalkaan. Sitten vain reippaasti valmentajan kanssa punaiseen kehäkulmaukseen.
Hädin tuskin olin ehtinyt nousta kehään ja saada hammassuojat suuhun kun ottelu oli jo alkamassa. En tiedä mitä tapahtui, mutta kun ensimmäisen 10 sekunnin aikana pääsin tekemään ensimmäisen hyökkäykseni, pääsin jonkinlaiseen flow-tilaan. Varusteet tuntuivat hyvältä päällä, tatami tuntui hyvältä jalkojen alta, hengitys kulki hyvin ja kaikki mitä tein, tuntui uppoavan vastustajaan. Ensimmäinen erä ei tuntunut juuri missään ja tiesin jo siinä vaiheessa, että tämä tulisi päättymään hyvin. Toiseen erään tuli käsky olla jo aktiivisempi, kun ensimmäisessä roolini oli enemmän passiivinen. Vasta kolmannessa erässä tekeminen alkoi jo hapottaa suuremmassa määrin. Kun kongi viimeisen kerran kumahti, haukoin happea kuin viimeistä päivää. Valmentajat riisuivat varusteeni pois ja tuomari pyysi ottelijat kehän keskelle voittajan julistusta varten. Hetken ehdin miettiä mikä lopputulos tulisi olemaan, mutta ottelu oli ollut omastakin mielestäni täysin minun vietävissäni, ettei voittajasta olisi epäselvyyttä. Lopulta käteni nostettiin ylös.
Ottelun jälkeen adrenaliinitärinä kesti vielä jonkin aikaa. Vaikka minulle ei ollut ehtinyt tulla kummoinenkaan hiki, kävin kuitenkin rauhoittavassa lämpimässä suihkussa ja pesemässä myös voimakkaasti tuoksuvan linimentin pois. Seurakavereilta tuli paljon onnitteluita hyvästä matsista. Oli vaikea käsittää, että pitkään odotettu matsi olisi nyt viimein hoidettu alta pois. Hyvillä mielin jäin vielä katsomaan päivän loputkin matsit ja kaikkiaan kisahallilla tuli oltua 6 tuntia ennen kuin lähdimme viimein kotimatkalle. Kotimatkalla tunteet olivat hyvin ristiriitaiset mutta kaipa erilaiset tunteet kuuluvat urheiluun.
torstai 4. toukokuuta 2017
Matsin alusviikot 31-32
Pitkän pääsiäisloman jäljiltä olin yllättäen melko väsynyt, mutta edessä siintävä kisapäivä pani treenaamaan. Kävin vielä viikko ennen kisapäivää sparreissakin, joissa hieman yllätti hapottavuus. Olin jo huolestua heikosta hapesta mutta tiesin, että tulevassa ottelussa minun tarvitsisi jaksaa vain 3 x 2 minuutin erää - sparreissa vedin kuitenkin 6 x 3 min erää, tosin jättäen pari erää väliin. Tärkeämpää oli ylläpitää tunnetta siitä, että tekniikka ja otteluasento pysyivät hyvin hallussa.
Lajitreenin oheen teinkin sitten noina kahtena viikkona vain kevyttä palauttavaa kävelyä ja pyöräilyä, punttien nostelu ei hirveästi hotsittanut. Salitreenit kun tuntuivat olevan ihan tarpeeksi kovia. Kävimmepä avaamassa frisbeegolfkaudenkin viereisellä kentällä upeassa auringonpaisteessa koriin heittelemällä.
Kisaviikolla tuli maanantain treenien jälkeen ohjeeksi tehdä enää vain pari kevyttä lyhyttä treeniä ja loppuviikko levätä. Kevyt treeni sopi hyvin eikä mitään hinkua hikoiluun ollut. Yleensähän ihminen hermostuessaan ei oikein vain malttaisi olla ja odotella tulevaa, mutta tiedän hyvin, että viimeisen viikon treenillä ei enää voi parantaa kuntoa saatika tekniikkaa - väärin ajoitetulla liian kovalla treenillä voi vain pilata kisakuntonsa.
Lisäksi jouduin hieman keventämään nämä viikot ruokavaliotani. Jätin vähäisetkin herkut pois ja vähensin iltapalaa, söimme myös paljon keittoja. Olo kevenikin kivasti ja aamulla ennen kisapaikalle lähtöä kotivaaka näytti vain 200 g yli sovitun kisapainon. Yllätys olikin sitten suuri, kun kisavaa'alla painoa oli 600 g liikaa, vaikka en ollut edes juonut mitään sillä välin. No, matsi toteutui ja kaikki meni kuin unelma: voitto oli ylivoimainen 3-0.
Lajitreenin oheen teinkin sitten noina kahtena viikkona vain kevyttä palauttavaa kävelyä ja pyöräilyä, punttien nostelu ei hirveästi hotsittanut. Salitreenit kun tuntuivat olevan ihan tarpeeksi kovia. Kävimmepä avaamassa frisbeegolfkaudenkin viereisellä kentällä upeassa auringonpaisteessa koriin heittelemällä.
Kisaviikolla tuli maanantain treenien jälkeen ohjeeksi tehdä enää vain pari kevyttä lyhyttä treeniä ja loppuviikko levätä. Kevyt treeni sopi hyvin eikä mitään hinkua hikoiluun ollut. Yleensähän ihminen hermostuessaan ei oikein vain malttaisi olla ja odotella tulevaa, mutta tiedän hyvin, että viimeisen viikon treenillä ei enää voi parantaa kuntoa saatika tekniikkaa - väärin ajoitetulla liian kovalla treenillä voi vain pilata kisakuntonsa.
Lisäksi jouduin hieman keventämään nämä viikot ruokavaliotani. Jätin vähäisetkin herkut pois ja vähensin iltapalaa, söimme myös paljon keittoja. Olo kevenikin kivasti ja aamulla ennen kisapaikalle lähtöä kotivaaka näytti vain 200 g yli sovitun kisapainon. Yllätys olikin sitten suuri, kun kisavaa'alla painoa oli 600 g liikaa, vaikka en ollut edes juonut mitään sillä välin. No, matsi toteutui ja kaikki meni kuin unelma: voitto oli ylivoimainen 3-0.
tiistai 2. toukokuuta 2017
Viikot 28-30
Nämä viikot olivat hyvin treenin täyteisiä. Viikko-ohjelmaan tuli pari uutta thaitreenituntia, joilla kävin myös. Viikolla 28 perjantaisparrissa sain mojovan potkun leukaani. Aluksi en saanut purtua hampaita kunnolla yhteen, mutta pahin jomotus helpotti jo parissa päivässä. Leukaa jomotti potkun vastakkaisella puolella, joten kyseessä oli ilmiselvästi vain venähtymä. Vaiva meni ohi viikossa mutta jätin kuitenkin seuraavat sparrit vielä väliin, koska hammassuojuksen pitäminen tuntui vielä hankalalta.
Viimeisen hiihtolenkin kävin heittämässä 28.3. Tuolloin oli tullut uutta lunta, mutta en ollut tajunnut lisätä luistoa suksiin, joten hiihto oli hieman raskasta. Latu sinänsä oli vielä täydessä kunnossa. Luntahan tuli vielä moneen otteeseen tuonkin jälkeen ja täällä idässä hiihtokelit jatkuivat ennätyspitkälle. Ladut ei kuitenkaan enää houkutelleet samalla tavalla kuin muutama kuukausi sitten - ensi talvea siis odottelemaan!
Pääsisäisviikolla oli tiedossa pitkä viikonloppureissu sukuloimaan Helsinkiin, joten alkuviikko piti käyttää tehokkaasti treenaten. En halunnut enää viidettä päivää putkeen thaikkutreenejä, joten kävimme kiirastorstaina pitkästä aikaa pelaamassa sulkapalloa poikaystävän kanssa. Se tuntui todella kevyeltä ja jalat liikkuivat hyvin. Pääsiäisenä tulikin sitten reilusti ulkoilua, kävelyä ja lasten kanssa leikkimistä, jotka väsyttivät kuin mitkäkin kovemmatkin treenit. Kotiin palattua tuntui kuin olisi ollut treenileirillä, sillä reisiä pakotti, selkä oli jumissa ja väsy oli kova. Lasten kanssa leikkiminen on raskasta! Toisaalta oli kiva saada aivan muuta miettimistä kuin treenit ja lähestyvät kisat.
Viimeisen hiihtolenkin kävin heittämässä 28.3. Tuolloin oli tullut uutta lunta, mutta en ollut tajunnut lisätä luistoa suksiin, joten hiihto oli hieman raskasta. Latu sinänsä oli vielä täydessä kunnossa. Luntahan tuli vielä moneen otteeseen tuonkin jälkeen ja täällä idässä hiihtokelit jatkuivat ennätyspitkälle. Ladut ei kuitenkaan enää houkutelleet samalla tavalla kuin muutama kuukausi sitten - ensi talvea siis odottelemaan!
Pääsisäisviikolla oli tiedossa pitkä viikonloppureissu sukuloimaan Helsinkiin, joten alkuviikko piti käyttää tehokkaasti treenaten. En halunnut enää viidettä päivää putkeen thaikkutreenejä, joten kävimme kiirastorstaina pitkästä aikaa pelaamassa sulkapalloa poikaystävän kanssa. Se tuntui todella kevyeltä ja jalat liikkuivat hyvin. Pääsiäisenä tulikin sitten reilusti ulkoilua, kävelyä ja lasten kanssa leikkimistä, jotka väsyttivät kuin mitkäkin kovemmatkin treenit. Kotiin palattua tuntui kuin olisi ollut treenileirillä, sillä reisiä pakotti, selkä oli jumissa ja väsy oli kova. Lasten kanssa leikkiminen on raskasta! Toisaalta oli kiva saada aivan muuta miettimistä kuin treenit ja lähestyvät kisat.
maanantai 24. huhtikuuta 2017
Otteluun kuin hiilipytty
Lauantaina on edessä siis vihdoin pitkään odotettu ja pelätty päivä: ensimmäiset salikisat. Olen tietoisesti pyrkinyt taistelemaan jännityksen kasvamista vastaan, sillä tiedän entuudestaan kuinka kammottava tila se on. Oksettaa, ei saa unta, hermostuttaa. Monesti kuulee sanottavan, että jännittäminen on osoitus siitä, että välittää tulevan tapahtuman onnistumisesta. Enkö siis välitä siitä kuinka matsissa käy? Tarkemmin ajateltuna en juurikaan. Voittaminen olisi todella upeaa ja siihenhän toki tähdätään, mutta uskoakseni voin olla itsestäni lähes yhtä ylpeä, vaikka ottelun tulos olisi mikä - kunhan ottelu vain toteutuu tasapuolisena eikä kummallekaan satu mitään vakavaa.
Mietiskelin näitä asioita itsekseni hetki sitten ja yritin ajatella olevani rauhallinen kuin viilipytty, mutta sanoinkin vahingossa olevani kuin hiilipytty. Kun rupesin ajattelemaan asiaa tarkemmin, hiilipytty kuvastaisi tilannetta viilipyttyä paremmin: Ulkoisesti kyllä rauhallisen ja harmittoman näköinen harmaa kasa, mutta kun sille antaa tarpeeksi kipinää, hiilipytyssä on erittäin vaarallinen tulipalon riski. Lisäksihän hiilestä voi paineen alla syntyä timantteja!
Mietiskelin näitä asioita itsekseni hetki sitten ja yritin ajatella olevani rauhallinen kuin viilipytty, mutta sanoinkin vahingossa olevani kuin hiilipytty. Kun rupesin ajattelemaan asiaa tarkemmin, hiilipytty kuvastaisi tilannetta viilipyttyä paremmin: Ulkoisesti kyllä rauhallisen ja harmittoman näköinen harmaa kasa, mutta kun sille antaa tarpeeksi kipinää, hiilipytyssä on erittäin vaarallinen tulipalon riski. Lisäksihän hiilestä voi paineen alla syntyä timantteja!
Helsingin treenileiri
Oman salimme porukalle oli räätälöity könttähintainen paketti ja matkaan lähti lopulta 8 henkeä omin autoin ja junalla. Kovin paljon en yksityiskohtia enää itse treeneistä muista muuta kuin, että juurikaan uusia asioita ei tullut. Tarkempana on piirtynyt muistikuva kuitenkin siitä, kuinka väsyneitä ja rikki olimme treenien jälkeen. Taisin reväyttää jollain tapaa reiteni jo heti ensimmäisten treenien alkulämmittelyissä, jotain kyykkyjä ja loikkia taisimme siis tehdä.
Koko kaksi päivää reiteni olivat siis kipeät mutta se ei kuitenkaan estänyt tekemästä liikkeitä ja harjoituksia halutulla tavalla. Toisin sanoen tämä kokemus antoi arvokasta kokemusta siitä, kuinka itsensä voi ylittää äärimmäisen rasituksenkin rajoilla. Rasitusta lisäsi ajoin myös valtavan tiiviiksi noussut kosteus ja korkea lämpötila. Salilla oli kyllä tehokas ilmastointi mutta emme taineet laittaa sitä päälle aina tarpeeksi ajoissa ja jo pienten lämmittelyjen jälkeen yhden jos toisenkin naama punoitti ja paita vuoti hikeä läpi. Yhtään en myöskään vähättelisi sitä tosiasiaa, että olin flunssassa ja todennäköisesti hieman kuumeessakin.
Jo lauantai-iltana pystyi jo tuntemaan, kuinka päivän kahdet kaksituntiset treenit alkoivat jumiuttaa lihaksia ja jänteitä. Seuraavaa aamua odotettiinkin jännityksellä, mutta yllättävän hyvin itse ainakin sain nukuttua retkipatjalla ja paksulla makuupussilla. Ennakkoon oli tiedossa, että samassa rakennuksessa sijaitsevasta yöravintolasta kuului elämää pitkälle aamuyöhön, joten siihen oli varauttu korvatulpin. Aamutoimet jokainen aloitti hieman omalla rytmillään ja minä ja pari muuta tyyppiä kävimme hieman reippailemassa aamun raikkaassa Helsingissä. Aamupalan jälkeen alkoi sitten kolmituntinen viimeinen treeni.
Yllättävän nopeasti nuo pidemmät treenipätkät aina sujuivat, sillä ne oli koostettu järkevästi ja monipuolisesti. Kun viimeinenkin treeni oli ohi ja edessä oli enää vain ruokailu ja kotiin lähtö, olo oli hieman levoton. En tiennyt pitäisikö olla iloinen siitä että selvisi rankoista treeneistä hyvin, vai hieman surullinen, ettei ehkä saanut itsestään kaikkea irti flunssan takia. Joka tapauksessa tuon viikonlopun jälkituntemukset kestivät vielä monta päivää, joten kyllä keho varmasti sai oikein tehokasta rytkytystä. Nälkä ainakin oli kova ja mieli täynnä uusia mukavia kokemuksia.
perjantai 7. huhtikuuta 2017
Viikot 26 ja 27
Helsingin treenileiriltä palautuminen kesti monta päivää ennen kaikkea vallalla olleen flunssan takia. Vaan kyllä treenikin tuntui kropassa niin, että hyvä jos kävelemään pystyi. Maanantaina piti kuitenkin esittää reipasta ja käydä esittelemässä upo uusia shortseja omalla salilla. Sen jälkeen pidinkin sitten useamman päivän täyslepoa ja hiimailin muutoinkin loppuviikon. Se kannatti, sillä lopulta loputtomalta tuntunut flunssa väistyi. Juhlistin piristynyttä oloa sunnuntaina talven pisimmällä hiihtolenkillä: auringon sulattamalla ja pakkasen jäädyttämällä jääladulla hiihdin saareen tasatyöntöä ja takaisin ranteen rankkaan vastatuuleen luistelutyylillä yhteensä 17 km.
Sitten alkoikin taas treeni maistua entistä paremmin. Jaksauduin jopa sparritunnille ottamaan muutamia kevyitä eriä. Paikalla oli niin paljon porukkaa, että päädyimme ottamaan lyhyitä eri vuoroissa pitkien erien sijaan. Lauantaina vuorossa olikin ihan spesiaalitreeniä, kun kävimme pienellä porukalla testaamassa uutta treenimuotoa paikkakunnalla vastikään avatulla salilla. Tiedossa oli rankka monipuolinen koko kehon treeni, joka laittoi hapottamaan parisen päivää. Sunnuntaina pystyikin sitten ottamaan hyvillä mielin lepopäivän ja käydä pojun kanssa leffassa kankein jaloin.
Sitten alkoikin taas treeni maistua entistä paremmin. Jaksauduin jopa sparritunnille ottamaan muutamia kevyitä eriä. Paikalla oli niin paljon porukkaa, että päädyimme ottamaan lyhyitä eri vuoroissa pitkien erien sijaan. Lauantaina vuorossa olikin ihan spesiaalitreeniä, kun kävimme pienellä porukalla testaamassa uutta treenimuotoa paikkakunnalla vastikään avatulla salilla. Tiedossa oli rankka monipuolinen koko kehon treeni, joka laittoi hapottamaan parisen päivää. Sunnuntaina pystyikin sitten ottamaan hyvillä mielin lepopäivän ja käydä pojun kanssa leffassa kankein jaloin.
tiistai 14. maaliskuuta 2017
Viikot 24 ja 25
Peruskuntokausi 2 lähti jälleen liikkeelle ja ihan hyvissä merkeissä. Maanantain treenit jätin kuitenkin välistä, että flunssa saisi parantua rauhassa. Tein kuitenkin heti seuraavana päivänä sykkeitä nostattavan juoksulenkin ja loppuviikosta pari tiukempaa hiihtolenkkiä. Kahvakuulaohjelma muuttui myös niin, että mukana on muutama uusi liike, vähemmän toistoja ja painavampi kuula. Treeni pitäisi edelleen tehdä pari kertaa viikossa, mihin en jälleenkään oikein yltänyt. Kuntopiiri pysyy liikkeiltään samana mutta toistoja on hieman enemmän.
Heti seuraavalla viikolla flunssaoireilu alkoi taas uudelleen. Ehdin olemaan suht terve noin viikon verran, kun lämpöily ja nuha iskivät päälle jälleen, eikä tervehtymistä näy. Viikolla 25 oli sovittuna kahden päivän tiukka treenileiri Helsinkiin. Jätin siksi tuon viikon keskiviikkotreenit väliin, en tehnyt syketreeniä ja lepäilin viimeiset pari päivää ennen viikonloppua. Treeniviikonlopun sain puserrettua kyllä kunnialla läpi, mutta olo oli kyllä todella huono. Henki kulki ja pääkin jotenkin, mutta räkää piti olla niistämässä vähän väliä. Yskitti ja oli lämpöinen olo, mikä saattoi johtua myös salin korkeasta lämpötilasta.
Flunssailut on nyt sotkenut treenaamista todella häiritsevästi, mikä alkaa hieman jo huolestuttaa. Täysin en ole vuoteen oma ja töitä pystyy tekemään, mutta energia ja kunto ei todellakaan riitä kaikkien treenien tekemiseen. Päällä oleva köhä on kuitenkin nyt äkkiä saatava kuriin, sillä huhtikuun loppu ja salikisat alkaa olla jo melkein nurkilla!
Heti seuraavalla viikolla flunssaoireilu alkoi taas uudelleen. Ehdin olemaan suht terve noin viikon verran, kun lämpöily ja nuha iskivät päälle jälleen, eikä tervehtymistä näy. Viikolla 25 oli sovittuna kahden päivän tiukka treenileiri Helsinkiin. Jätin siksi tuon viikon keskiviikkotreenit väliin, en tehnyt syketreeniä ja lepäilin viimeiset pari päivää ennen viikonloppua. Treeniviikonlopun sain puserrettua kyllä kunnialla läpi, mutta olo oli kyllä todella huono. Henki kulki ja pääkin jotenkin, mutta räkää piti olla niistämässä vähän väliä. Yskitti ja oli lämpöinen olo, mikä saattoi johtua myös salin korkeasta lämpötilasta.
Flunssailut on nyt sotkenut treenaamista todella häiritsevästi, mikä alkaa hieman jo huolestuttaa. Täysin en ole vuoteen oma ja töitä pystyy tekemään, mutta energia ja kunto ei todellakaan riitä kaikkien treenien tekemiseen. Päällä oleva köhä on kuitenkin nyt äkkiä saatava kuriin, sillä huhtikuun loppu ja salikisat alkaa olla jo melkein nurkilla!
torstai 2. maaliskuuta 2017
Viikot 22 ja 23
Peruskuntokausi 1:n kaksi viimeistä viikkoa menivät fysiikkatreenien osalta hieman poskelleen. Kuten jo aiemmin uumoilin, kahden kahvakuulatreenin tekeminen viikossa ei yksinkertaisesti vain onnistunut. Lisäksi sporttinen ystävänpäiväreissu Kuopioon vei mehuja ja viikolla 23 iski taas flunssa. Aerobisen peruskestävyystreenin määrästä ei kuitenkaan ole ollut pulaa.
Viikolla 22 lähdin siis extempore-reissulle päiväksi Kuopioon reippailemaan. Kävimme kaverin kanssa retkiluistelemassa ja sitten kylpylässä. Eli erittäin aktiivinen ihana lomapäivä! Tunti retkiluistelua vuokratuilla retkiluistimilla ja sen päälle vielä puolisen tuntia omilla hieman tylsillä kaunoluistimilla. Yhteensä luistelukilometrejä tuli yli 11 km. Vaikka luistelu varsinkin retkiluistimilla tuntui alkuun todella kevyeltä, voin kertoa, että pakaroissa tuntui!
Aurinko paistoi alkupäivästä kauniisti, mutta luistellessa oli hieman pilvisempää, ja paikoin vastatuuli oli aika kova. Matkassa mukana meillä oli myös sukset mutta luistelun päälle ei jalat olisi enää kestäneet hiihtämistä Kuopion mäkimaastoissa. Siispä kävimme vain vähän käppäilemässä Puijolla ja syömässä ja sitten lähdimme Kunnon paikkaan löylyihin. Muutama altaan välikin uintialtaassa vedettiin, mutta muuten pärisytimme vain lihaksia porealtaassa ja hieromapisteissä. Huippu kokemus oli myös saunaosaston kostea "osmaanisauna", jossa tuoksui ihana mentoli!
Luistelun ja kylpemisen tuomasta väsymyksestä huolimatta treenasin muutoin lähes normaalisti viikolla 22. Sunnuntaina kävin jopa sunnuntaitreeneissä. Mutta seuraavalla viikolla alkoikin sitten tulla taas ihmeellistä kurkkutuntemusta ja väsymystä. Loppuviikkoa kohti oli pakko himmata, kun henki ei meinannut kulkea ja nenä oli tukossa. Öisin oli vaikea nukkua kun kurkku tuntui kuivuvan. Lämpö nousi parhaimmillaan reilusti kuumeen puolelle. Viikonloppuna oli kuitenkin aivan liian upea keli tyytyä pelkkään kävelyyn, joten kävin sunnuntaina rauhallisella hiihtolenkillä nauttimassa auringonpaisteesta ja olo alkoikin jo hieman paranemaan.
Viikolla 22 lähdin siis extempore-reissulle päiväksi Kuopioon reippailemaan. Kävimme kaverin kanssa retkiluistelemassa ja sitten kylpylässä. Eli erittäin aktiivinen ihana lomapäivä! Tunti retkiluistelua vuokratuilla retkiluistimilla ja sen päälle vielä puolisen tuntia omilla hieman tylsillä kaunoluistimilla. Yhteensä luistelukilometrejä tuli yli 11 km. Vaikka luistelu varsinkin retkiluistimilla tuntui alkuun todella kevyeltä, voin kertoa, että pakaroissa tuntui!
Aurinko paistoi alkupäivästä kauniisti, mutta luistellessa oli hieman pilvisempää, ja paikoin vastatuuli oli aika kova. Matkassa mukana meillä oli myös sukset mutta luistelun päälle ei jalat olisi enää kestäneet hiihtämistä Kuopion mäkimaastoissa. Siispä kävimme vain vähän käppäilemässä Puijolla ja syömässä ja sitten lähdimme Kunnon paikkaan löylyihin. Muutama altaan välikin uintialtaassa vedettiin, mutta muuten pärisytimme vain lihaksia porealtaassa ja hieromapisteissä. Huippu kokemus oli myös saunaosaston kostea "osmaanisauna", jossa tuoksui ihana mentoli!
Luistelun ja kylpemisen tuomasta väsymyksestä huolimatta treenasin muutoin lähes normaalisti viikolla 22. Sunnuntaina kävin jopa sunnuntaitreeneissä. Mutta seuraavalla viikolla alkoikin sitten tulla taas ihmeellistä kurkkutuntemusta ja väsymystä. Loppuviikkoa kohti oli pakko himmata, kun henki ei meinannut kulkea ja nenä oli tukossa. Öisin oli vaikea nukkua kun kurkku tuntui kuivuvan. Lämpö nousi parhaimmillaan reilusti kuumeen puolelle. Viikonloppuna oli kuitenkin aivan liian upea keli tyytyä pelkkään kävelyyn, joten kävin sunnuntaina rauhallisella hiihtolenkillä nauttimassa auringonpaisteesta ja olo alkoikin jo hieman paranemaan.
perjantai 17. helmikuuta 2017
Elämää kahden urheilijan taloudessa
Poikaystäväni pelaa salibandya maalivahtina vaihtelevasti 2-6 kertaa viikossa, parit treenit oman joukkueen kanssa ja joitain satunnaisia vuoroja muissa joukkuissa tarpeen ja kysynnän mukaan. Alempien divarijoukkueiden salivuorot ovat yleensä aika myöhään, joten minä jään palauttelemaan omista treeneistä, kun Poitsu kerää kamppeensa ja lähtee treeneihin. Aiemmin toivotin Poitsulle hyvät treenit, niin kuin hänkin usein toivottaa minulle. Nykyään kehoitan vain olemaan telomatta itseään, sillä se on tärkeämpää. Hänen molemmat polvensa ovat aiheuttaneet vuorollaan pitkän peli- ja treenitauon viimeisten parin vuoden aikana eikä olisi kiva, jos polvet menisivät nyt lopullisesti rikki.
Kun itse tulen treeneistä, Poitsu kysyy miten treenit meni. Jos meni kivasti, selitän asioita innostuneen ympäripyöreästi, sillä sitä tunnetta ja meininkiä on vaikea kuvailla. Mutta jos joskus sattuisi hieman ketuttamaan, tuskin jaksan selittää mitään ennen kuin saan ruokaa ja käyn suihkussa. Poitsun treenien jälkeen, jos siis olen vielä hereillä, keskustelemme myös miten hänen treenit menivät. Kovasykkeisten treenien jälkeen on aivan turha heti yrittää saada unenpäästä kiinni, joten Poitsu jää vielä tietokoneelle kun minä yritän jo nukkua, sillä minun on noustava aamulla töihin.
Joskus esittelen omia treenimustelmiani, aika usein käymme läpi myös Poitsun mustelmat ylävartalossa, käsivarsissa ja lonkissa. Pehmustettukaan pelipaita ei suojaa kaikilta iskuilta, joita täsmälauotut sählypallot aiheuttavat. Joskus on myös sormet verillä, kun pelikaverit talloo sormille.
Minä vastaan meillä ruoanlaitosta. Tykkään tehdä ruokaa ja keittiössä voi vierähtää tunti tai parikin päivässä. Teen ja syön joka päivä itsetehtyä ruokaa, sillä haluan tietää mitä lautasellani on. Poitsu tykkää tilata roskaruokaa kotiin, ja syön pitsan tai kanarullan mielelläni itsekin, kunhan se ei ole aivan jokaviikkoista. Ruokaostokset teemme yhdessä mutta lähinnä minä päätän siitä mitä oikeaa ruokaa ostetaan ja syödään.
Minun on saatava ruokaa säännöllisesti 3-4 tunnin välein mutta Poitsu voi elää vaikka koko päivän kahvilla ja syödä illalla sitten 3 hengen ruoat kerralla. Aamukahvit juomme yhdessä mutta usein jo puoli kuppia on liikaa minulle.
Harrastamme liikuntaa paljon myös yhdessä: kesällä frisbeegolfia, tennistä, juoksua, uintia. Talvella käymme luistelemassa ja pelaamassa jääkiekkoa sekä lyhyillä kävelylenkeillä. Hiihtämässäkin olemme käyneet pari kertaa, mutta sitten Poitsun monon vetoketju meni rikki niin, että vain minä saan ne monot enää jalkaan, ja nyt minä olen ominut Poitsun monot ja sukset itselleni. Minä harrastan lajitreenien lisäksi todella paljon muutakin liikuntaa, sillä näen sen osana kokonaisuutta ja liikunnallisuus on elämäntapani. Poitsua kiinnostaa liikuntana oikeastaan vain salibandy, toisaalta hänellä on myös fyysinen työ jonka ohella ei edes ole välttämätöntä liikkua säännöllisesti.
Poitsun intohimona on fyysisen kehittymisen sijaan moottoriurheilu ja tietokonepelit, joihin minäkin yritän osallistua myös omien rajojeni mukaisesti. Moottorikelkkailemaan en mukaan lähde mutta Poitsun cartingia ja mönkijällä ajoa on tullut seurattua kuten myös näiden kaikkien vehkeiden remontointia. TV:n välityksellä arkipäivään kuuluu myös rallin ja formuloiden seuraamista.
Virtuaalilasit kuuluvat myös kotimme käytettyihin "treenivälineisiin". Niillä kun pelaa, niin fyysinen aktivoituminen ja hikoilu on taattua. Olohuoneemme muistuttaa muutenkin kuin elokuvateatteriin rakennettua jumppasalia. Seinällä on iso valkokangas, erilaisia laitteita ja piuhoja on joka paikassa, mutta keskellä on iso tila ja nurkassa odottaa erilaisia jumppapalloja, rollereita ja muita jumppavermeitä. Ne ovat ahkerassa käytössä molemmilla.
Kun itse tulen treeneistä, Poitsu kysyy miten treenit meni. Jos meni kivasti, selitän asioita innostuneen ympäripyöreästi, sillä sitä tunnetta ja meininkiä on vaikea kuvailla. Mutta jos joskus sattuisi hieman ketuttamaan, tuskin jaksan selittää mitään ennen kuin saan ruokaa ja käyn suihkussa. Poitsun treenien jälkeen, jos siis olen vielä hereillä, keskustelemme myös miten hänen treenit menivät. Kovasykkeisten treenien jälkeen on aivan turha heti yrittää saada unenpäästä kiinni, joten Poitsu jää vielä tietokoneelle kun minä yritän jo nukkua, sillä minun on noustava aamulla töihin.
Joskus esittelen omia treenimustelmiani, aika usein käymme läpi myös Poitsun mustelmat ylävartalossa, käsivarsissa ja lonkissa. Pehmustettukaan pelipaita ei suojaa kaikilta iskuilta, joita täsmälauotut sählypallot aiheuttavat. Joskus on myös sormet verillä, kun pelikaverit talloo sormille.
Minä vastaan meillä ruoanlaitosta. Tykkään tehdä ruokaa ja keittiössä voi vierähtää tunti tai parikin päivässä. Teen ja syön joka päivä itsetehtyä ruokaa, sillä haluan tietää mitä lautasellani on. Poitsu tykkää tilata roskaruokaa kotiin, ja syön pitsan tai kanarullan mielelläni itsekin, kunhan se ei ole aivan jokaviikkoista. Ruokaostokset teemme yhdessä mutta lähinnä minä päätän siitä mitä oikeaa ruokaa ostetaan ja syödään.
Minun on saatava ruokaa säännöllisesti 3-4 tunnin välein mutta Poitsu voi elää vaikka koko päivän kahvilla ja syödä illalla sitten 3 hengen ruoat kerralla. Aamukahvit juomme yhdessä mutta usein jo puoli kuppia on liikaa minulle.
Harrastamme liikuntaa paljon myös yhdessä: kesällä frisbeegolfia, tennistä, juoksua, uintia. Talvella käymme luistelemassa ja pelaamassa jääkiekkoa sekä lyhyillä kävelylenkeillä. Hiihtämässäkin olemme käyneet pari kertaa, mutta sitten Poitsun monon vetoketju meni rikki niin, että vain minä saan ne monot enää jalkaan, ja nyt minä olen ominut Poitsun monot ja sukset itselleni. Minä harrastan lajitreenien lisäksi todella paljon muutakin liikuntaa, sillä näen sen osana kokonaisuutta ja liikunnallisuus on elämäntapani. Poitsua kiinnostaa liikuntana oikeastaan vain salibandy, toisaalta hänellä on myös fyysinen työ jonka ohella ei edes ole välttämätöntä liikkua säännöllisesti.
Poitsun intohimona on fyysisen kehittymisen sijaan moottoriurheilu ja tietokonepelit, joihin minäkin yritän osallistua myös omien rajojeni mukaisesti. Moottorikelkkailemaan en mukaan lähde mutta Poitsun cartingia ja mönkijällä ajoa on tullut seurattua kuten myös näiden kaikkien vehkeiden remontointia. TV:n välityksellä arkipäivään kuuluu myös rallin ja formuloiden seuraamista.
Virtuaalilasit kuuluvat myös kotimme käytettyihin "treenivälineisiin". Niillä kun pelaa, niin fyysinen aktivoituminen ja hikoilu on taattua. Olohuoneemme muistuttaa muutenkin kuin elokuvateatteriin rakennettua jumppasalia. Seinällä on iso valkokangas, erilaisia laitteita ja piuhoja on joka paikassa, mutta keskellä on iso tila ja nurkassa odottaa erilaisia jumppapalloja, rollereita ja muita jumppavermeitä. Ne ovat ahkerassa käytössä molemmilla.
Viikot 20 ja 21
Flunssasta palautuminen tapahtui hitaammin kuin oletin ja vasta noin viikon päästä viimeisistä oireista olin sataprosenttisessa kunnossa. Sehän ei tietenkään estänyt tekemästä ohjelman mukaisia treenejä ja käymään 3 kertaa viikossa hiihtämässä. Toisella viikolla alkoi olla taas virtaa entiseen malliin ja lihaskuntohommelitkin tuntuivat taas hyvältä. Kävinpä sunnuntaina jopa sparritreeneissä, joissa ehdinkin ottamaan kuitenkin vain 5 3-minuuttista erää niin ettei treeneistä toisaalta tullut liian raskaatkaan.
Tällä peruskuntokaudella fysiikkaohjelmaan kuuluu yksi kuntopiiritreeni ja kaksi kahvakuulatreeniä viikossa. Tuo kaksi kahvakuulakertaa on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi. Tuntuu että samaa ohjelmaa on pyörittämässä vähän väliä, kun treenien väliin tulee välipäiviä vain pari tai korkeintaan muutama. Treenin läpivientikin vie 20-30 minuuttia joten kyllä se ihan oikeasta treenistä käy. Liikkeet on määrätty etukäteen eikä niissä sinänsä ole mitään erikoista, ehkä ovat hieman tylsiä. Periaatteessa voisin tehdä kahvakuulatreenin omillakin liikkeillä mutta mennään nyt näillä ja katsotaan tuleeko tulosta.
Tällä peruskuntokaudella fysiikkaohjelmaan kuuluu yksi kuntopiiritreeni ja kaksi kahvakuulatreeniä viikossa. Tuo kaksi kahvakuulakertaa on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi. Tuntuu että samaa ohjelmaa on pyörittämässä vähän väliä, kun treenien väliin tulee välipäiviä vain pari tai korkeintaan muutama. Treenin läpivientikin vie 20-30 minuuttia joten kyllä se ihan oikeasta treenistä käy. Liikkeet on määrätty etukäteen eikä niissä sinänsä ole mitään erikoista, ehkä ovat hieman tylsiä. Periaatteessa voisin tehdä kahvakuulatreenin omillakin liikkeillä mutta mennään nyt näillä ja katsotaan tuleeko tulosta.
keskiviikko 1. helmikuuta 2017
Viikot 18 ja 19
Viimeistä kahta viikkoa leimasi ensin poikaystävän flunssa ja sitten lopulta oma sairastuminen samaan nuhaflunssaan. Viikon ehdin jo kuvitella, etteivät oireet iske minuun, mutta toisin kävi. Treeniviikko oli muutoin mennyt normaalisti, mutta mauantaina pitkän pyörälenkin jälkeen kurkkua alkoi karhentaa. Kuvittelin vain hieman vilustuneeni, kun pitkästä aikaa pyöräilin hieman pidempään sukuloitsemaan ja hikoilin voimakkaasti pakkaskelillä. Seuraavana päivänä kävimme kaverin kanssa hiihtämässä 10 km ja silloinkin sykkeen noustessa keuhkoja poltti oudosti, vaikka kevyemmillä sykkeillä hiihtäminen tuntui tosi mukavalta ja kelihän oli aivan loistava.
Viikolla 19 kävin vielä maanantain treeneissä, mutta sitten tiistaiaamuna olikin kurkku jo niin kipeä, että tiesin seuraavien päivien olevan täyslepoa. Kurkkukipu kyllä hellitti mutta lämpöä nousi ja nenä oli jatkuvasti tukkoinen ja vuoti voimakkaasti. Nenäsumutteella ja sisulla jaksoin työpäivät ja sain jotenkuten nukuttua, mutta liikkuminen ei tullut kysymykseenkään. Vasta perjantaina olo alkoi olla normaalin puolella ja pystyin käymään hieman pidemmän kävelylenkin ja tekemään soveltavan kuntojumpan kotona. Viikonlopunkin otin vielä kevyesti lähinnä luistellen.
Täyslepo ei tässä vaiheessa ole mitenkään huono asia, kun nyt helmikuun alusta alkaa treeniohjelma jälleen alusta. Muutamassa päivässä ehti miettimään omaa olemistaan syvemminkin: kummasti jäi työpäivän jälkeen aikaa, kun ei ollut kiire treenata. Tiistainakin ehdin katsomaan ties miten monta jaksoa erilaisia TV-sarjoja. Torstaina taas kävimme oopperaesityksessä. Pitempikin tauko saattaisi jopa olla tarpeen. Hieman tunnustellen kun tuntuu, että kehoni on tällä hetkellä todella väsynyt. Kevyenkään kahvakuulan nostelu ei tunnu yhtään kivalta. Pahin hiihtokuumekin alkaa taittua. Ehkäpä flunssasta toipuminen vain vie hieman aikaa...
Viikolla 19 kävin vielä maanantain treeneissä, mutta sitten tiistaiaamuna olikin kurkku jo niin kipeä, että tiesin seuraavien päivien olevan täyslepoa. Kurkkukipu kyllä hellitti mutta lämpöä nousi ja nenä oli jatkuvasti tukkoinen ja vuoti voimakkaasti. Nenäsumutteella ja sisulla jaksoin työpäivät ja sain jotenkuten nukuttua, mutta liikkuminen ei tullut kysymykseenkään. Vasta perjantaina olo alkoi olla normaalin puolella ja pystyin käymään hieman pidemmän kävelylenkin ja tekemään soveltavan kuntojumpan kotona. Viikonlopunkin otin vielä kevyesti lähinnä luistellen.
Täyslepo ei tässä vaiheessa ole mitenkään huono asia, kun nyt helmikuun alusta alkaa treeniohjelma jälleen alusta. Muutamassa päivässä ehti miettimään omaa olemistaan syvemminkin: kummasti jäi työpäivän jälkeen aikaa, kun ei ollut kiire treenata. Tiistainakin ehdin katsomaan ties miten monta jaksoa erilaisia TV-sarjoja. Torstaina taas kävimme oopperaesityksessä. Pitempikin tauko saattaisi jopa olla tarpeen. Hieman tunnustellen kun tuntuu, että kehoni on tällä hetkellä todella väsynyt. Kevyenkään kahvakuulan nostelu ei tunnu yhtään kivalta. Pahin hiihtokuumekin alkaa taittua. Ehkäpä flunssasta toipuminen vain vie hieman aikaa...
perjantai 20. tammikuuta 2017
Viikko 17
Epämääräisyys jatkui viikolla 17. Lihaskuntoharjoitteet jäivät lähes kokonaan tekemättä. En tiedä johtuiko se väsymyksestä vai siitä etten oikein osannut päättää mitä olisin tehnyt. Koko syksyn ajan olen ihan mielelläni nostellut kahvakuulaa ja tehnyt kuntopiiriäkin, mutta nyt yhdenkin sarjan tekeminen kuulalla tuntui tympäyttävältä. Tein treenit siis hieman vajaasti, kuntopiiriäkin vain aivan minimäärän.
Sen sijaan viikolla 17 tuli hiihdettyä ihan urakalla. Alkuviikko oli keliltään kovin jäinen mutta siitä huolimatta kävin uhmaamassa fysiikan lakeja ja lipsuttelemassa lähiladulla tiistaina. Viikonloppua kohden tuli hieman lisää puhdasta lunta jäisen ladun päälle, joten viikonloppuna oli aivan huippukelit hiihdellä. Lauantaina kävin yksin vetämässä pitkän lenkin ja sunnuntaina kaveri pyysi seuraksi, mistä en tietenkään voinut kieltäytyä. Lauantaina hiihto tuntui kyllä hieman raskaalta ja sunnuntaina se vasta rankkaa olikin, kaverilla kun oli menohaluja, mutta oli se vaan niin ihanaa!
Torstaina sain itseni houkuteltua myös lopulta melko reippaaksi yltyneelle spurttilenkille. Jo ajatus nastalenkkarien hyvästä pidosta jäisillä kaduilla saa minut sporttiselle tuulelle. Vedin niin sanotusti täysillä 7 kertaa noin minuutin vetoja ja pidin tällä kertaa reilut sykkeenpudotustauot spurttien välillä.
Sunnuntaina oli tiedossa edellisviikkoisten kuntotulosten yleistä läpikäyntiä, tulevan harjoituskauden käyntiä sekä kahvakuulaopastusta. Hieman jännäsin jaksamistani rivakan hiihtolenkin jälkeen, palautumisaikaa kun jäi vain parisen tuntia. Onneksi kyse tosiaankin oli enemmän luentomaisesta tilanteesta ja kahvakuulailukin käytiin vain opastushenkisesti läpi muutamilla toistoilla. Illalla kyllä väsytti ja ruoka maistui.
Sen sijaan viikolla 17 tuli hiihdettyä ihan urakalla. Alkuviikko oli keliltään kovin jäinen mutta siitä huolimatta kävin uhmaamassa fysiikan lakeja ja lipsuttelemassa lähiladulla tiistaina. Viikonloppua kohden tuli hieman lisää puhdasta lunta jäisen ladun päälle, joten viikonloppuna oli aivan huippukelit hiihdellä. Lauantaina kävin yksin vetämässä pitkän lenkin ja sunnuntaina kaveri pyysi seuraksi, mistä en tietenkään voinut kieltäytyä. Lauantaina hiihto tuntui kyllä hieman raskaalta ja sunnuntaina se vasta rankkaa olikin, kaverilla kun oli menohaluja, mutta oli se vaan niin ihanaa!
Torstaina sain itseni houkuteltua myös lopulta melko reippaaksi yltyneelle spurttilenkille. Jo ajatus nastalenkkarien hyvästä pidosta jäisillä kaduilla saa minut sporttiselle tuulelle. Vedin niin sanotusti täysillä 7 kertaa noin minuutin vetoja ja pidin tällä kertaa reilut sykkeenpudotustauot spurttien välillä.
Sunnuntaina oli tiedossa edellisviikkoisten kuntotulosten yleistä läpikäyntiä, tulevan harjoituskauden käyntiä sekä kahvakuulaopastusta. Hieman jännäsin jaksamistani rivakan hiihtolenkin jälkeen, palautumisaikaa kun jäi vain parisen tuntia. Onneksi kyse tosiaankin oli enemmän luentomaisesta tilanteesta ja kahvakuulailukin käytiin vain opastushenkisesti läpi muutamilla toistoilla. Illalla kyllä väsytti ja ruoka maistui.
maanantai 16. tammikuuta 2017
Fysiikkatesti
Kaverilla oli häät pari viikkoa sitten lauantaina ja heti seuraavana päivänä oli valmentajamme järjestämät fysiikkatestit. Illan aikana yritin kovasti pitäytyä vain muutamassa kuohuviinilasillisessa, valitettavasti vain boolikin oli erikoisen hyvää. Tiesin kuitenkin että valvominen olisi isoin haasteeni, sillä väsyneenä en jaksa mitään. Onneksi sänkyyn pääsin jo noin 2 aikaan yöllä, kun muukin hääväki väsähti jo ajoissa eikä tarvinnut lähteä jatkojen jatkoille.
Aamu ei kuitenkaan koittanut erikoisen virkeänä ja vielä salille iltapäivällä päästyäni oli kova työ saada kroppa heräämään. Alkulämmittelyt tekivät kuitenkin tehtävänsä ja onneksi aloitimme ensin kevyemmistä testeistä ja etenimme siitä raskaampiin suorituksiin. Minulla ei ollut mitään käsitystä, millaisista testistä tulisi olemaan kyse. Mitä kaikkea testataan ja joudummeko kovaankin rääkkiin? Sunnuntaisessa olotilassani en todellakaan olisi halunnut ruveta mihinkään viivajuoksuun.
Tiesin kyllä, että kuntoni on tällä hetkellä kohtuullisen hyvä, ettenkö sanoisi jopa oikein hyvä, mutta minullakin on heikkouteni. Testit toimivat nyt vertailukohtana, kun peruskuntokaudet lähtevät helmikuussa jälleen käyntiin ja voidaan tarkistaa kunnon kasvua seuraavan kerran joskus kesäkuussa. On ihan mielenkiintoista nähdä, millaisia tuloksia kesällä saadaan. Testaaminen on aina jännää ja olisi kyllä suuri pettymys jos tulokset olisivat vaimeita tai jopa negatiivisia.
Fysiikkatestit osoittautuivatkin hyvin monipuolisiksi: osa-alueita olivat thainyrkkeilijöille tärkeitä ominaisuuksia eli liikkuvuus/notkeus, jalkojen voima, räjähtävyys, ylävartalon voima ja keskivartalon pito. Paikalla oli paljon testaajia, joten testit venyivät hieman aikatauluistaan. Tämän takia itselläni pääsi käymään klassinen moka: lankutuksessa alkoi tulla vatsaa kurisuttava nälkä ja viimeisissä 2 minuutin potkuissa iski energian loppuminen.
Testit vahvistivat, että selkeästi isoin vahvuuteni on liikkuvuus. Keppiä pään yli vietäessä ("lapakääntö") ylsin 90 cm:n tulokseen ryhmän toiseksi parhaana, ja lattialla jalat leveässä haarassa kurotin eteenpäin 108 cm ryhmän kirkkaana ykkösenä. Myös 2 minuutin kiertopotkuja tein hurjan paljon enemmän kuin moni muut mutta niissä eri jaloilla tehdyt tulokset olivat hyvin eriävät mikä ei ole erityisen hyvä asia. Tässä syytän energian loppumista, mutta todellisuudessa heikompi takajalan tulos voi kertoa myös epätasaisesta lihasvoimasta. Toisaalta energian loppumistakin pitäisi osata säätää niin, ettei hapot iske liian nopeasti lihakseen vaan jaksaa tehdä liikettä sen täyden 2 minuuttia. Tässä on siis vielä korkeasta tuloksesta huolimatta parantamisen varaa.
Selkeinä heikkouksina mainittakoon, että lankutusaika 1:32 min olisi saanut olla pidempi (syytän tässä taas nälkää), sillä tiedän kyllä pystyväni lankuttamaan monta minuuttia putkeen. Selkälihasliikettä tein minuutissa 39 kpl eli paljon vähemmän kuin monet muut, mistä yllättyin syvästi. Tässä "selkäojennuksessa" liikesuoritus oli minulle poikkeuksellisen pitkälle kaarelle vedetty selkälihasliike, olen kai tottunut tekemään paljon pienempää liikettä. Leukoja vedin 1 kpl mikä voisi tietenkin olla enemmänkin, mutta tunnetusti leuanveto on vaikea liike naisille ja tuo yksikin on kovan harjoittelun tulosta.
Punnerrukset tehtiin minulle aiemmin tuntemattoman konseptin, Sisupunnerus-ääninauhan ohjeiden mukaisesti ensin hiljalleen nopeutuvissa kymmenen sarjoissa ja sitten 40:n jälkeen olisi ollut vapaa tahti. Asennon piti säilyä koko ajan samana ja nenän koskettaa maata. Me naiset saimme tehdä liikkeet polvet maassa, mikä selittää kyllä ainakin omalta osaltani tuota suhteellisen hyvää tulosta. Vauhdittomassa pituushypyssä sai yrittää 3 kertaa ja viimeisellä yrittämällä sainkin rutistettua tarvittavat melkein 10 cm lisää muutoin kehnoksi jäävään tulokseen. Muiden tuloksiin verrattuna tunsin itseni todella kömpelöksi ja tuntuu ettei lihaksissani ole riittävästi räjähtävyyttä.
Lapakääntö: 90 cm
Haarakurkotus: 108 cm
Nopeuspotkut 15 sek: takajalka 26, etujalka 27
Vauhditon pituushyppy: 186 cm
Leuanveto: 1 kpl
Jalkakyykky 1 min: 60
Sisupunnerrus: 32
Lankutus: 1:32 min
Selän ojennukset 1 min: 39
Potkut 2 min: taka 154, etu 134
Aamu ei kuitenkaan koittanut erikoisen virkeänä ja vielä salille iltapäivällä päästyäni oli kova työ saada kroppa heräämään. Alkulämmittelyt tekivät kuitenkin tehtävänsä ja onneksi aloitimme ensin kevyemmistä testeistä ja etenimme siitä raskaampiin suorituksiin. Minulla ei ollut mitään käsitystä, millaisista testistä tulisi olemaan kyse. Mitä kaikkea testataan ja joudummeko kovaankin rääkkiin? Sunnuntaisessa olotilassani en todellakaan olisi halunnut ruveta mihinkään viivajuoksuun.
Tiesin kyllä, että kuntoni on tällä hetkellä kohtuullisen hyvä, ettenkö sanoisi jopa oikein hyvä, mutta minullakin on heikkouteni. Testit toimivat nyt vertailukohtana, kun peruskuntokaudet lähtevät helmikuussa jälleen käyntiin ja voidaan tarkistaa kunnon kasvua seuraavan kerran joskus kesäkuussa. On ihan mielenkiintoista nähdä, millaisia tuloksia kesällä saadaan. Testaaminen on aina jännää ja olisi kyllä suuri pettymys jos tulokset olisivat vaimeita tai jopa negatiivisia.
Fysiikkatestit osoittautuivatkin hyvin monipuolisiksi: osa-alueita olivat thainyrkkeilijöille tärkeitä ominaisuuksia eli liikkuvuus/notkeus, jalkojen voima, räjähtävyys, ylävartalon voima ja keskivartalon pito. Paikalla oli paljon testaajia, joten testit venyivät hieman aikatauluistaan. Tämän takia itselläni pääsi käymään klassinen moka: lankutuksessa alkoi tulla vatsaa kurisuttava nälkä ja viimeisissä 2 minuutin potkuissa iski energian loppuminen.
Testit vahvistivat, että selkeästi isoin vahvuuteni on liikkuvuus. Keppiä pään yli vietäessä ("lapakääntö") ylsin 90 cm:n tulokseen ryhmän toiseksi parhaana, ja lattialla jalat leveässä haarassa kurotin eteenpäin 108 cm ryhmän kirkkaana ykkösenä. Myös 2 minuutin kiertopotkuja tein hurjan paljon enemmän kuin moni muut mutta niissä eri jaloilla tehdyt tulokset olivat hyvin eriävät mikä ei ole erityisen hyvä asia. Tässä syytän energian loppumista, mutta todellisuudessa heikompi takajalan tulos voi kertoa myös epätasaisesta lihasvoimasta. Toisaalta energian loppumistakin pitäisi osata säätää niin, ettei hapot iske liian nopeasti lihakseen vaan jaksaa tehdä liikettä sen täyden 2 minuuttia. Tässä on siis vielä korkeasta tuloksesta huolimatta parantamisen varaa.
Selkeinä heikkouksina mainittakoon, että lankutusaika 1:32 min olisi saanut olla pidempi (syytän tässä taas nälkää), sillä tiedän kyllä pystyväni lankuttamaan monta minuuttia putkeen. Selkälihasliikettä tein minuutissa 39 kpl eli paljon vähemmän kuin monet muut, mistä yllättyin syvästi. Tässä "selkäojennuksessa" liikesuoritus oli minulle poikkeuksellisen pitkälle kaarelle vedetty selkälihasliike, olen kai tottunut tekemään paljon pienempää liikettä. Leukoja vedin 1 kpl mikä voisi tietenkin olla enemmänkin, mutta tunnetusti leuanveto on vaikea liike naisille ja tuo yksikin on kovan harjoittelun tulosta.
Punnerrukset tehtiin minulle aiemmin tuntemattoman konseptin, Sisupunnerus-ääninauhan ohjeiden mukaisesti ensin hiljalleen nopeutuvissa kymmenen sarjoissa ja sitten 40:n jälkeen olisi ollut vapaa tahti. Asennon piti säilyä koko ajan samana ja nenän koskettaa maata. Me naiset saimme tehdä liikkeet polvet maassa, mikä selittää kyllä ainakin omalta osaltani tuota suhteellisen hyvää tulosta. Vauhdittomassa pituushypyssä sai yrittää 3 kertaa ja viimeisellä yrittämällä sainkin rutistettua tarvittavat melkein 10 cm lisää muutoin kehnoksi jäävään tulokseen. Muiden tuloksiin verrattuna tunsin itseni todella kömpelöksi ja tuntuu ettei lihaksissani ole riittävästi räjähtävyyttä.
Lapakääntö: 90 cm
Haarakurkotus: 108 cm
Nopeuspotkut 15 sek: takajalka 26, etujalka 27
Vauhditon pituushyppy: 186 cm
Leuanveto: 1 kpl
Jalkakyykky 1 min: 60
Sisupunnerrus: 32
Lankutus: 1:32 min
Selän ojennukset 1 min: 39
Potkut 2 min: taka 154, etu 134
torstai 12. tammikuuta 2017
Viikot 15 ja 16
Kuten arvelin, treeniohjelman kisoihin valmistava kausi ei ole minun osaltani juuri vaikuttanut treenin laatuun. Tämähän ei sikäli tietenkään haittaa, koska minulla ei tässä lähiaikoina ole mitään kisoja tiedossakaan. Olisi kuitenkin fiksua ja ihan hauskakin testata, miltä valmistava treenikausi tuntuu: tässä lajissa räjähtävyyttä ei voi koskaan treenata liikaa ja keho vain tykkää erilaisista ärsykkeistä. Hieman olen yrittänyt kahvakuulatreeniä tehdä räjähtävyysperiaatetta noudattaen, joskin liikkeet ja painothan pysyvät samoina.
Joulun jälkeisellä viikolla oli hyvät hiihtokelit eikä ohjattuja lajitreenejä järjestetty lainkaan. Muutama vapaavuoro olisi ollut tarjolla sekä tietenkin sparrit, mutta ajattelin, että tässä vaiheessa voisi tehdä ihan terää pitää reilu tauko thainyrkkeilystä. Jotenkin tuo joulu ja uusi vuosikin veivät omat mehunsa. Kävin siis hiihtelemässä (3 kertaa samalla viikolla!), juoksemassa ja jumppailin kotona normaaliin tapaan.
Vuoden vaihtuminen on tuonut nyt hieman uutta virtaa, ja kiva kun joulunpyhien jälkeen alkaa olla treeneissä taas hieman enemmän porukkaa. Ihan eri fiiliksellä voi taas alkaa käydä molemmissa lajitreeneissä ja ruveta keskittymään tulevaan.
Kaverilla oli lauantaina pitkään odotetut häät. Mutta jo seuraavana päivänä sunnuntaina tulevaa kevään kisakautta ajatellen valmentajamme järjesti fysiikkatestit kaikille halukkaille. Hiukan alkuun väsytti mutta testeissä lähdettiin liikkeelle hitaasti ensin liikkuvuutta testaten. Siinä käytiin sitten aika pitkälti kaikki mahdolliset thainyrkkeilyssä tarvittavat fyysiset osa-alueet läpi, ja tässä on nyt mennyt monta päivää palautellessa niistä testeistä. Laitan tulokset ylös omaan päivitykseensä, niin voin joskus testiä uusittaessa verrata tuloksia. Itseä vastaanhan testeissä kilpaillaan, meilläkin oli tuolla niin erikokoista ja -tasoista kamppailijaa, ettei voi suoranaisesti muihin verrata.
Joulun jälkeisellä viikolla oli hyvät hiihtokelit eikä ohjattuja lajitreenejä järjestetty lainkaan. Muutama vapaavuoro olisi ollut tarjolla sekä tietenkin sparrit, mutta ajattelin, että tässä vaiheessa voisi tehdä ihan terää pitää reilu tauko thainyrkkeilystä. Jotenkin tuo joulu ja uusi vuosikin veivät omat mehunsa. Kävin siis hiihtelemässä (3 kertaa samalla viikolla!), juoksemassa ja jumppailin kotona normaaliin tapaan.
Vuoden vaihtuminen on tuonut nyt hieman uutta virtaa, ja kiva kun joulunpyhien jälkeen alkaa olla treeneissä taas hieman enemmän porukkaa. Ihan eri fiiliksellä voi taas alkaa käydä molemmissa lajitreeneissä ja ruveta keskittymään tulevaan.
Kaverilla oli lauantaina pitkään odotetut häät. Mutta jo seuraavana päivänä sunnuntaina tulevaa kevään kisakautta ajatellen valmentajamme järjesti fysiikkatestit kaikille halukkaille. Hiukan alkuun väsytti mutta testeissä lähdettiin liikkeelle hitaasti ensin liikkuvuutta testaten. Siinä käytiin sitten aika pitkälti kaikki mahdolliset thainyrkkeilyssä tarvittavat fyysiset osa-alueet läpi, ja tässä on nyt mennyt monta päivää palautellessa niistä testeistä. Laitan tulokset ylös omaan päivitykseensä, niin voin joskus testiä uusittaessa verrata tuloksia. Itseä vastaanhan testeissä kilpaillaan, meilläkin oli tuolla niin erikokoista ja -tasoista kamppailijaa, ettei voi suoranaisesti muihin verrata.
perjantai 30. joulukuuta 2016
Viikko 14
Löysäilytahti jatkui jouluviikolla. Poikaystävällä todettiin streptokokki G:n aiheuttama nielutulehdus eli angiina. Itsellänikin oli pientä kurkkutuntemusta ajoittain mutta muutoin onnistuin välttämään taudin. Jonkinlaista väsymystä ja flunssaista oloa oli kuitenkin, joten lajitreenit jäivät tälläkin viikolla vain yhteen kertaan ja tuli paljon tehtyä vain pieniä kävelylenkkejä.
Hiihtokelit heikkenivät vaihteeksi, joten vain jouluaattona kävin puolisen tuntia lipsuttelemassa jäisellä ladulla. Ihan siksi vaan, että voi sanoa hiihtäneensä jouluna, ei se rasitukseltaan paljon päiväkävelyä raskaampaa ollut. Oikeastihan vedin monot jalkaan siksikin, että pakko oli saada happea, kun tiedossa oli kuitenkin seuraavat pari päivää pelkkää sisällä istumista ja syömistä. Myös ennen joulua tuli lähinnä vain oltua sisällä, lepäillen, töitä tehden ja ruokaa laittaen.
Tämä 14. viikko oli periaatteessa nyt peruskuntokausi 2:n viimeinen viikko (kesto noin 10 viikkoa). Maanantain treeneissä valmentaja sanoikin, että seuraava kuukausi olisi hänen ohjelmassaan kisoihin valmistavaa kautta: treenien määrä hieman vähenee mutta laatu paranee, eli liikkumiseen tulee terävyyttä ja palautumiselle annetaan enemmän aikaa. Lajitreeneissä pyritään siis tekemään kovaa mutta toistoja vain juuri sen verran, että tekniikka pysyy täydellisenä.
Käytännössä vedän seuraavan kuukauden varmaankin samalla meiningillä kuin tähän asti, helmikuussa alkaisi sama syklitys sitten taas alusta eli palataan peruskausi 1:lle. Huhtikuun lopulla olisi tiedossa seuran omat salikisat ja heinäkuussa SM-kisat. Niistä ehkä sitten enemmän myöhemmin...
Hiihtokelit heikkenivät vaihteeksi, joten vain jouluaattona kävin puolisen tuntia lipsuttelemassa jäisellä ladulla. Ihan siksi vaan, että voi sanoa hiihtäneensä jouluna, ei se rasitukseltaan paljon päiväkävelyä raskaampaa ollut. Oikeastihan vedin monot jalkaan siksikin, että pakko oli saada happea, kun tiedossa oli kuitenkin seuraavat pari päivää pelkkää sisällä istumista ja syömistä. Myös ennen joulua tuli lähinnä vain oltua sisällä, lepäillen, töitä tehden ja ruokaa laittaen.
Tämä 14. viikko oli periaatteessa nyt peruskuntokausi 2:n viimeinen viikko (kesto noin 10 viikkoa). Maanantain treeneissä valmentaja sanoikin, että seuraava kuukausi olisi hänen ohjelmassaan kisoihin valmistavaa kautta: treenien määrä hieman vähenee mutta laatu paranee, eli liikkumiseen tulee terävyyttä ja palautumiselle annetaan enemmän aikaa. Lajitreeneissä pyritään siis tekemään kovaa mutta toistoja vain juuri sen verran, että tekniikka pysyy täydellisenä.
Käytännössä vedän seuraavan kuukauden varmaankin samalla meiningillä kuin tähän asti, helmikuussa alkaisi sama syklitys sitten taas alusta eli palataan peruskausi 1:lle. Huhtikuun lopulla olisi tiedossa seuran omat salikisat ja heinäkuussa SM-kisat. Niistä ehkä sitten enemmän myöhemmin...
tiistai 20. joulukuuta 2016
Viikko 13
Jo viikkoja jatkunut epämääräinen sairastelu jatkui edelleen viikolla 13. Jätin keskiviikon lajitreenit pienen lämpöilyn takia kokonaan välistä, vaikka vielä pitkälle iltapäivään asti tuntui melko normaalilta. Siis väsytti ja kolotti joka paikkaan, mutta vasta lämmön mittaaminen osoitti, että nyt kannattaa jäädä kotiin lepäämään.
Pienessä sairastelussa on toki se hyvä puoli, että lihaskuntotreenit tulee ainakin tehtyä varmemmin, kun niitä varten ei tarvitse lähteä ulos kylmään tai rääkätä itseään maksimisykkeen rajoilla. Joku viisas varmaan jättäisi nekin tekemättä antaakseen keholleen lepoa, mutta peruskuntokausi 2:n lihastreenit ovat mielestäni sen verran lyhyitä etteivät ne niin hirveästi ainakaan sykettä nosta. Pitää vaan pitää kunnon tauot väliin. Tokihan kauden loppupuolella tuo isompi kahvakuulakaan alkaa tuntua jo jotenkin oudon kevyeltä - riippuen toki päivästä.
Pieni epämääräinen tunne ei myöskään estä minua lähtemästä jääkaukaloon tai hiihtoladulle. Viikon loppupuolella tuli käytyä kahdesti hiihtämässä ja kaksi kertaa lämimässä jääkiekkoa. Kyllähän ne ihan raskaalta tuntuivat, mutta onneksi en ole sentään niin kipeä kuin poikaystävä, joka joutui jättämään lauantaina pelireissunkin väliin sairastelun takia.
Pienessä sairastelussa on toki se hyvä puoli, että lihaskuntotreenit tulee ainakin tehtyä varmemmin, kun niitä varten ei tarvitse lähteä ulos kylmään tai rääkätä itseään maksimisykkeen rajoilla. Joku viisas varmaan jättäisi nekin tekemättä antaakseen keholleen lepoa, mutta peruskuntokausi 2:n lihastreenit ovat mielestäni sen verran lyhyitä etteivät ne niin hirveästi ainakaan sykettä nosta. Pitää vaan pitää kunnon tauot väliin. Tokihan kauden loppupuolella tuo isompi kahvakuulakaan alkaa tuntua jo jotenkin oudon kevyeltä - riippuen toki päivästä.
Pieni epämääräinen tunne ei myöskään estä minua lähtemästä jääkaukaloon tai hiihtoladulle. Viikon loppupuolella tuli käytyä kahdesti hiihtämässä ja kaksi kertaa lämimässä jääkiekkoa. Kyllähän ne ihan raskaalta tuntuivat, mutta onneksi en ole sentään niin kipeä kuin poikaystävä, joka joutui jättämään lauantaina pelireissunkin väliin sairastelun takia.
tiistai 13. joulukuuta 2016
Viikot 11 ja 12
Viikot tuntuvat kuluvan kiihtyvään tahtiin enkä oikein meinaa pysyä päivitystahdissa, joten nyt raporttia kahdelta menneeltä viikolta.
Talvi ja hiihtokausi tuli Itä-Suomeen ajoissa, joten viime viikot ovat menneet pitkälti hiihdon parissa. Treeneissä olen kyllä käynyt, mutta jätin yhdet lajitreenit väliin käydäkseni hiihtämässä. Tosiasiassa oloni oli tuolloin hieman epävarma ja nuutunut, joten en viitsinyt lähteä puolikuntoisena treeneihin vaan tein omatahtisen hiihtolenkin raittiissa ilmassa. Siitä tulikin parempi olo.
Seuralla oli pikkujoulut, jota edeltävästi olisi ollut perjantaisparrit. Jälleen kerran päätin mieluummin mennä hiihtämään ja liityin sitten porukan jatkoksi saunomaan pikkujouluihin. Loppuillasta päädyimme sitten vielä tanssimaankin.
Juoksemassa en ole käynyt, kun hiihtämälläkin on toistaiseksi saanut vielä sykkeen nousemaan anaerobisen tason tuntumaan. Siihen vaaditaan kuitenkin melko hyvä fiilis, sopiva luisto/pito ja jyrkkä ylämäki, joten juoksusta ei parane kokonaan luopua. Aloitin hiihtolenkit hissukseen (noin 7,5 km lenkkejä) mutta viime sunnuntaina repäisin reippaat 15 kilometriä raikkaassa pakkaskelissä.
Hieman olen lipsunut muutamista lihaskuntoharjoituksista, sillä niihin ei viime viikkoina oikein ole riittänyt virtaa. En tiedä johtuuko vetämätön olo hiihdosta, syökö se sittenkin liikaa energiaa? Lenkit sujuvat hyvin ja niistä tulee pirteä olo, mutta on mahdollista, että ne kuluttavat vielä näin alkutalvesta kroppaa.
Talvi ja hiihtokausi tuli Itä-Suomeen ajoissa, joten viime viikot ovat menneet pitkälti hiihdon parissa. Treeneissä olen kyllä käynyt, mutta jätin yhdet lajitreenit väliin käydäkseni hiihtämässä. Tosiasiassa oloni oli tuolloin hieman epävarma ja nuutunut, joten en viitsinyt lähteä puolikuntoisena treeneihin vaan tein omatahtisen hiihtolenkin raittiissa ilmassa. Siitä tulikin parempi olo.
Seuralla oli pikkujoulut, jota edeltävästi olisi ollut perjantaisparrit. Jälleen kerran päätin mieluummin mennä hiihtämään ja liityin sitten porukan jatkoksi saunomaan pikkujouluihin. Loppuillasta päädyimme sitten vielä tanssimaankin.
Juoksemassa en ole käynyt, kun hiihtämälläkin on toistaiseksi saanut vielä sykkeen nousemaan anaerobisen tason tuntumaan. Siihen vaaditaan kuitenkin melko hyvä fiilis, sopiva luisto/pito ja jyrkkä ylämäki, joten juoksusta ei parane kokonaan luopua. Aloitin hiihtolenkit hissukseen (noin 7,5 km lenkkejä) mutta viime sunnuntaina repäisin reippaat 15 kilometriä raikkaassa pakkaskelissä.
Hieman olen lipsunut muutamista lihaskuntoharjoituksista, sillä niihin ei viime viikkoina oikein ole riittänyt virtaa. En tiedä johtuuko vetämätön olo hiihdosta, syökö se sittenkin liikaa energiaa? Lenkit sujuvat hyvin ja niistä tulee pirteä olo, mutta on mahdollista, että ne kuluttavat vielä näin alkutalvesta kroppaa.
keskiviikko 30. marraskuuta 2016
Viikko 10
Syksyn pimeys ja työstressi saivat vahvan otteen edellisellä viikolla. Oheistreenit jaksoin hyvin tehdä, mutta keskiviikon lajitreenit jätin suosiolla väliin. Olo oli hieman tukkoinen, vaikkei varsinaista lämpöä ollut, nenä ei vuotanut eikä ollut muitakaan flunssan oireita. Olisi ollut vaikea keskittyä mihinkään, joten päätin käydä sauvakävelemässä yksin pimeydessä.
Tein viime viikolla tosiaan joka päivä vähintään 9-tuntisen työpäivän, joten lopulta perjantai-iltana pää oli aivan jumissa ja työt edelleen kesken. Olen ottanut taas tavaksi yrittää käydä puolen päivän aikoihin pienillä happikävelyillä ulkona. Niiden avulla saan hieman valohoitoa mutta samalla myös happea ja elintärkää liikettä istumistyön vastapainoksi. Usein varttitunnin ulkoilu ei kuitenkaan riitä vaan tekisi mieli jäädä ulos pidemmäksi aikaa.
Viikonloppuna ei sitten tarvinnut edes miettiä, haluaako treenata vai ei, sillä kaverin polttarit veivät koko viikonlopun. Se oli toisaalta ihanaa vaihtelua treenin ja työn täyteiseen syksyyn ja piristi todella paljon. Lauantain aloitin muutaman tunnin työrupeamalla, minkä jälkeen leivoin polttarievästä ja loppupäivä meni juhliessa. Lumimyräkkä jylläsi kaupungissa, joten välillä piti tarpoa hangessa. Yöllä sentään tuli käytyä tanssimassa pitkästä aikaa ja se tuntuikin seuraavana päivänä lihaksissa. Unet tosin jäivät vähiin. Sunnuntaina yritin vain kovasti rentoutua.
Tein viime viikolla tosiaan joka päivä vähintään 9-tuntisen työpäivän, joten lopulta perjantai-iltana pää oli aivan jumissa ja työt edelleen kesken. Olen ottanut taas tavaksi yrittää käydä puolen päivän aikoihin pienillä happikävelyillä ulkona. Niiden avulla saan hieman valohoitoa mutta samalla myös happea ja elintärkää liikettä istumistyön vastapainoksi. Usein varttitunnin ulkoilu ei kuitenkaan riitä vaan tekisi mieli jäädä ulos pidemmäksi aikaa.
Viikonloppuna ei sitten tarvinnut edes miettiä, haluaako treenata vai ei, sillä kaverin polttarit veivät koko viikonlopun. Se oli toisaalta ihanaa vaihtelua treenin ja työn täyteiseen syksyyn ja piristi todella paljon. Lauantain aloitin muutaman tunnin työrupeamalla, minkä jälkeen leivoin polttarievästä ja loppupäivä meni juhliessa. Lumimyräkkä jylläsi kaupungissa, joten välillä piti tarpoa hangessa. Yöllä sentään tuli käytyä tanssimassa pitkästä aikaa ja se tuntuikin seuraavana päivänä lihaksissa. Unet tosin jäivät vähiin. Sunnuntaina yritin vain kovasti rentoutua.
keskiviikko 23. marraskuuta 2016
Viikko 9
Alkuviikko alkoi tarmokkaana mutta loppuviikkoa kohden alkoi treeni-into loppua. Aloitin viikon paikkaamalla edelliseltä viikolta pois jääneen voimatreenin. Muutoinkin tuli kaikki ohjelman vaatimat treenit tehtyä, kävin jopa uimassa yhtenä päivänä. Torstaina ja perjantaina tosin pidin lepopäivät, kun innostuin askartelemaan kaverin polttareita varten, eikä aika vain riitä kaikkeen. Sunnuntaina olisin aivan hyvin voinut käydä vapaissa treeneissä, mutta sain jälleen ison käännösprojektin, jonka parissa menikin sitten melkein koko viikonloppu.
Jotenkin tuntuu että syksyn pimeys alkaa hieman painaa päälle ja iltaisin on vaikea saada itseään liikkeelle. Kaunis lumikerroskin suli pois. Samanaikaisesti töissä olen siirtymässä uusiin tehtäviin, mikä aiheuttaa hieman stressiä ja vaikeuttaa päiväaikaista liikkumista, kun on uutta opeteltavaa. Myös nuo mainitsemani polttarit ovat vieneet resurssejani hieman, sillä ne ovat ainutkertaisuudellaan prioriteettilistalla kyllä korkeammalla kuin pari hassua treeniä. Kaikkea tuntuu olevan juuri nyt niin paljon, että en oikein saa nukuttua hyvin.
Jotenkin tuntuu että syksyn pimeys alkaa hieman painaa päälle ja iltaisin on vaikea saada itseään liikkeelle. Kaunis lumikerroskin suli pois. Samanaikaisesti töissä olen siirtymässä uusiin tehtäviin, mikä aiheuttaa hieman stressiä ja vaikeuttaa päiväaikaista liikkumista, kun on uutta opeteltavaa. Myös nuo mainitsemani polttarit ovat vieneet resurssejani hieman, sillä ne ovat ainutkertaisuudellaan prioriteettilistalla kyllä korkeammalla kuin pari hassua treeniä. Kaikkea tuntuu olevan juuri nyt niin paljon, että en oikein saa nukuttua hyvin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)