keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Viikot 18 ja 19

Viimeistä kahta viikkoa leimasi ensin poikaystävän flunssa ja sitten lopulta oma sairastuminen samaan nuhaflunssaan. Viikon ehdin jo kuvitella, etteivät oireet iske minuun, mutta toisin kävi. Treeniviikko oli muutoin mennyt normaalisti, mutta mauantaina pitkän pyörälenkin jälkeen kurkkua alkoi karhentaa. Kuvittelin vain hieman vilustuneeni, kun pitkästä aikaa pyöräilin hieman pidempään sukuloitsemaan ja hikoilin voimakkaasti pakkaskelillä. Seuraavana päivänä kävimme kaverin kanssa hiihtämässä 10 km ja silloinkin sykkeen noustessa keuhkoja poltti oudosti, vaikka kevyemmillä sykkeillä hiihtäminen tuntui tosi mukavalta ja kelihän oli aivan loistava.

Viikolla 19 kävin vielä maanantain treeneissä, mutta sitten tiistaiaamuna olikin kurkku jo niin kipeä, että tiesin seuraavien päivien olevan täyslepoa. Kurkkukipu kyllä hellitti mutta lämpöä nousi ja nenä oli jatkuvasti tukkoinen ja vuoti voimakkaasti. Nenäsumutteella ja sisulla jaksoin työpäivät ja sain jotenkuten nukuttua, mutta liikkuminen ei tullut kysymykseenkään. Vasta perjantaina olo alkoi olla normaalin puolella ja pystyin käymään hieman pidemmän kävelylenkin ja tekemään soveltavan kuntojumpan kotona. Viikonlopunkin otin vielä kevyesti lähinnä luistellen.

Täyslepo ei tässä vaiheessa ole mitenkään huono asia, kun nyt helmikuun alusta alkaa treeniohjelma jälleen alusta. Muutamassa päivässä ehti miettimään omaa olemistaan syvemminkin: kummasti jäi työpäivän jälkeen aikaa, kun ei ollut kiire treenata. Tiistainakin ehdin katsomaan ties miten monta jaksoa erilaisia TV-sarjoja. Torstaina taas kävimme oopperaesityksessä. Pitempikin tauko saattaisi jopa olla tarpeen. Hieman tunnustellen kun tuntuu, että kehoni on tällä hetkellä todella väsynyt. Kevyenkään kahvakuulan nostelu ei tunnu yhtään kivalta. Pahin hiihtokuumekin alkaa taittua. Ehkäpä flunssasta toipuminen vain vie hieman aikaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti