Epämääräisyys jatkui viikolla 17. Lihaskuntoharjoitteet jäivät lähes kokonaan tekemättä. En tiedä johtuiko se väsymyksestä vai siitä etten oikein osannut päättää mitä olisin tehnyt. Koko syksyn ajan olen ihan mielelläni nostellut kahvakuulaa ja tehnyt kuntopiiriäkin, mutta nyt yhdenkin sarjan tekeminen kuulalla tuntui tympäyttävältä. Tein treenit siis hieman vajaasti, kuntopiiriäkin vain aivan minimäärän.
Sen sijaan viikolla 17 tuli hiihdettyä ihan urakalla. Alkuviikko oli keliltään kovin jäinen mutta siitä huolimatta kävin uhmaamassa fysiikan lakeja ja lipsuttelemassa lähiladulla tiistaina. Viikonloppua kohden tuli hieman lisää puhdasta lunta jäisen ladun päälle, joten viikonloppuna oli aivan huippukelit hiihdellä. Lauantaina kävin yksin vetämässä pitkän lenkin ja sunnuntaina kaveri pyysi seuraksi, mistä en tietenkään voinut kieltäytyä. Lauantaina hiihto tuntui kyllä hieman raskaalta ja sunnuntaina se vasta rankkaa olikin, kaverilla kun oli menohaluja, mutta oli se vaan niin ihanaa!
Torstaina sain itseni houkuteltua myös lopulta melko reippaaksi yltyneelle spurttilenkille. Jo ajatus nastalenkkarien hyvästä pidosta jäisillä kaduilla saa minut sporttiselle tuulelle. Vedin niin sanotusti täysillä 7 kertaa noin minuutin vetoja ja pidin tällä kertaa reilut sykkeenpudotustauot spurttien välillä.
Sunnuntaina oli tiedossa edellisviikkoisten kuntotulosten yleistä läpikäyntiä, tulevan harjoituskauden käyntiä sekä kahvakuulaopastusta. Hieman jännäsin jaksamistani rivakan hiihtolenkin jälkeen, palautumisaikaa kun jäi vain parisen tuntia. Onneksi kyse tosiaankin oli enemmän luentomaisesta tilanteesta ja kahvakuulailukin käytiin vain opastushenkisesti läpi muutamilla toistoilla. Illalla kyllä väsytti ja ruoka maistui.
perjantai 20. tammikuuta 2017
maanantai 16. tammikuuta 2017
Fysiikkatesti
Kaverilla oli häät pari viikkoa sitten lauantaina ja heti seuraavana päivänä oli valmentajamme järjestämät fysiikkatestit. Illan aikana yritin kovasti pitäytyä vain muutamassa kuohuviinilasillisessa, valitettavasti vain boolikin oli erikoisen hyvää. Tiesin kuitenkin että valvominen olisi isoin haasteeni, sillä väsyneenä en jaksa mitään. Onneksi sänkyyn pääsin jo noin 2 aikaan yöllä, kun muukin hääväki väsähti jo ajoissa eikä tarvinnut lähteä jatkojen jatkoille.
Aamu ei kuitenkaan koittanut erikoisen virkeänä ja vielä salille iltapäivällä päästyäni oli kova työ saada kroppa heräämään. Alkulämmittelyt tekivät kuitenkin tehtävänsä ja onneksi aloitimme ensin kevyemmistä testeistä ja etenimme siitä raskaampiin suorituksiin. Minulla ei ollut mitään käsitystä, millaisista testistä tulisi olemaan kyse. Mitä kaikkea testataan ja joudummeko kovaankin rääkkiin? Sunnuntaisessa olotilassani en todellakaan olisi halunnut ruveta mihinkään viivajuoksuun.
Tiesin kyllä, että kuntoni on tällä hetkellä kohtuullisen hyvä, ettenkö sanoisi jopa oikein hyvä, mutta minullakin on heikkouteni. Testit toimivat nyt vertailukohtana, kun peruskuntokaudet lähtevät helmikuussa jälleen käyntiin ja voidaan tarkistaa kunnon kasvua seuraavan kerran joskus kesäkuussa. On ihan mielenkiintoista nähdä, millaisia tuloksia kesällä saadaan. Testaaminen on aina jännää ja olisi kyllä suuri pettymys jos tulokset olisivat vaimeita tai jopa negatiivisia.
Fysiikkatestit osoittautuivatkin hyvin monipuolisiksi: osa-alueita olivat thainyrkkeilijöille tärkeitä ominaisuuksia eli liikkuvuus/notkeus, jalkojen voima, räjähtävyys, ylävartalon voima ja keskivartalon pito. Paikalla oli paljon testaajia, joten testit venyivät hieman aikatauluistaan. Tämän takia itselläni pääsi käymään klassinen moka: lankutuksessa alkoi tulla vatsaa kurisuttava nälkä ja viimeisissä 2 minuutin potkuissa iski energian loppuminen.
Testit vahvistivat, että selkeästi isoin vahvuuteni on liikkuvuus. Keppiä pään yli vietäessä ("lapakääntö") ylsin 90 cm:n tulokseen ryhmän toiseksi parhaana, ja lattialla jalat leveässä haarassa kurotin eteenpäin 108 cm ryhmän kirkkaana ykkösenä. Myös 2 minuutin kiertopotkuja tein hurjan paljon enemmän kuin moni muut mutta niissä eri jaloilla tehdyt tulokset olivat hyvin eriävät mikä ei ole erityisen hyvä asia. Tässä syytän energian loppumista, mutta todellisuudessa heikompi takajalan tulos voi kertoa myös epätasaisesta lihasvoimasta. Toisaalta energian loppumistakin pitäisi osata säätää niin, ettei hapot iske liian nopeasti lihakseen vaan jaksaa tehdä liikettä sen täyden 2 minuuttia. Tässä on siis vielä korkeasta tuloksesta huolimatta parantamisen varaa.
Selkeinä heikkouksina mainittakoon, että lankutusaika 1:32 min olisi saanut olla pidempi (syytän tässä taas nälkää), sillä tiedän kyllä pystyväni lankuttamaan monta minuuttia putkeen. Selkälihasliikettä tein minuutissa 39 kpl eli paljon vähemmän kuin monet muut, mistä yllättyin syvästi. Tässä "selkäojennuksessa" liikesuoritus oli minulle poikkeuksellisen pitkälle kaarelle vedetty selkälihasliike, olen kai tottunut tekemään paljon pienempää liikettä. Leukoja vedin 1 kpl mikä voisi tietenkin olla enemmänkin, mutta tunnetusti leuanveto on vaikea liike naisille ja tuo yksikin on kovan harjoittelun tulosta.
Punnerrukset tehtiin minulle aiemmin tuntemattoman konseptin, Sisupunnerus-ääninauhan ohjeiden mukaisesti ensin hiljalleen nopeutuvissa kymmenen sarjoissa ja sitten 40:n jälkeen olisi ollut vapaa tahti. Asennon piti säilyä koko ajan samana ja nenän koskettaa maata. Me naiset saimme tehdä liikkeet polvet maassa, mikä selittää kyllä ainakin omalta osaltani tuota suhteellisen hyvää tulosta. Vauhdittomassa pituushypyssä sai yrittää 3 kertaa ja viimeisellä yrittämällä sainkin rutistettua tarvittavat melkein 10 cm lisää muutoin kehnoksi jäävään tulokseen. Muiden tuloksiin verrattuna tunsin itseni todella kömpelöksi ja tuntuu ettei lihaksissani ole riittävästi räjähtävyyttä.
Lapakääntö: 90 cm
Haarakurkotus: 108 cm
Nopeuspotkut 15 sek: takajalka 26, etujalka 27
Vauhditon pituushyppy: 186 cm
Leuanveto: 1 kpl
Jalkakyykky 1 min: 60
Sisupunnerrus: 32
Lankutus: 1:32 min
Selän ojennukset 1 min: 39
Potkut 2 min: taka 154, etu 134

torstai 12. tammikuuta 2017
Viikot 15 ja 16
Kuten arvelin, treeniohjelman kisoihin valmistava kausi ei ole minun osaltani juuri vaikuttanut treenin laatuun. Tämähän ei sikäli tietenkään haittaa, koska minulla ei tässä lähiaikoina ole mitään kisoja tiedossakaan. Olisi kuitenkin fiksua ja ihan hauskakin testata, miltä valmistava treenikausi tuntuu: tässä lajissa räjähtävyyttä ei voi koskaan treenata liikaa ja keho vain tykkää erilaisista ärsykkeistä. Hieman olen yrittänyt kahvakuulatreeniä tehdä räjähtävyysperiaatetta noudattaen, joskin liikkeet ja painothan pysyvät samoina.
Joulun jälkeisellä viikolla oli hyvät hiihtokelit eikä ohjattuja lajitreenejä järjestetty lainkaan. Muutama vapaavuoro olisi ollut tarjolla sekä tietenkin sparrit, mutta ajattelin, että tässä vaiheessa voisi tehdä ihan terää pitää reilu tauko thainyrkkeilystä. Jotenkin tuo joulu ja uusi vuosikin veivät omat mehunsa. Kävin siis hiihtelemässä (3 kertaa samalla viikolla!), juoksemassa ja jumppailin kotona normaaliin tapaan.
Vuoden vaihtuminen on tuonut nyt hieman uutta virtaa, ja kiva kun joulunpyhien jälkeen alkaa olla treeneissä taas hieman enemmän porukkaa. Ihan eri fiiliksellä voi taas alkaa käydä molemmissa lajitreeneissä ja ruveta keskittymään tulevaan.
Kaverilla oli lauantaina pitkään odotetut häät. Mutta jo seuraavana päivänä sunnuntaina tulevaa kevään kisakautta ajatellen valmentajamme järjesti fysiikkatestit kaikille halukkaille. Hiukan alkuun väsytti mutta testeissä lähdettiin liikkeelle hitaasti ensin liikkuvuutta testaten. Siinä käytiin sitten aika pitkälti kaikki mahdolliset thainyrkkeilyssä tarvittavat fyysiset osa-alueet läpi, ja tässä on nyt mennyt monta päivää palautellessa niistä testeistä. Laitan tulokset ylös omaan päivitykseensä, niin voin joskus testiä uusittaessa verrata tuloksia. Itseä vastaanhan testeissä kilpaillaan, meilläkin oli tuolla niin erikokoista ja -tasoista kamppailijaa, ettei voi suoranaisesti muihin verrata.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)