Peruskuntokausi 2 lähti jälleen liikkeelle ja ihan hyvissä merkeissä. Maanantain treenit jätin kuitenkin välistä, että flunssa saisi parantua rauhassa. Tein kuitenkin heti seuraavana päivänä sykkeitä nostattavan juoksulenkin ja loppuviikosta pari tiukempaa hiihtolenkkiä. Kahvakuulaohjelma muuttui myös niin, että mukana on muutama uusi liike, vähemmän toistoja ja painavampi kuula. Treeni pitäisi edelleen tehdä pari kertaa viikossa, mihin en jälleenkään oikein yltänyt. Kuntopiiri pysyy liikkeiltään samana mutta toistoja on hieman enemmän.
Heti seuraavalla viikolla flunssaoireilu alkoi taas uudelleen. Ehdin olemaan suht terve noin viikon verran, kun lämpöily ja nuha iskivät päälle jälleen, eikä tervehtymistä näy. Viikolla 25 oli sovittuna kahden päivän tiukka treenileiri Helsinkiin. Jätin siksi tuon viikon keskiviikkotreenit väliin, en tehnyt syketreeniä ja lepäilin viimeiset pari päivää ennen viikonloppua. Treeniviikonlopun sain puserrettua kyllä kunnialla läpi, mutta olo oli kyllä todella huono. Henki kulki ja pääkin jotenkin, mutta räkää piti olla niistämässä vähän väliä. Yskitti ja oli lämpöinen olo, mikä saattoi johtua myös salin korkeasta lämpötilasta.
Flunssailut on nyt sotkenut treenaamista todella häiritsevästi, mikä alkaa hieman jo huolestuttaa. Täysin en ole vuoteen oma ja töitä pystyy tekemään, mutta energia ja kunto ei todellakaan riitä kaikkien treenien tekemiseen. Päällä oleva köhä on kuitenkin nyt äkkiä saatava kuriin, sillä huhtikuun loppu ja salikisat alkaa olla jo melkein nurkilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti