Otteluun kuin hiilipytty

Lauantaina on edessä siis vihdoin pitkään odotettu ja pelätty päivä: ensimmäiset salikisat. Olen tietoisesti pyrkinyt taistelemaan jännityksen kasvamista vastaan, sillä tiedän entuudestaan kuinka kammottava tila se on. Oksettaa, ei saa unta, hermostuttaa. Monesti kuulee sanottavan, että jännittäminen on osoitus siitä, että välittää tulevan tapahtuman onnistumisesta. Enkö siis välitä siitä kuinka matsissa käy? Tarkemmin ajateltuna en juurikaan. Voittaminen olisi todella upeaa ja siihenhän toki tähdätään, mutta uskoakseni voin olla itsestäni lähes yhtä ylpeä, vaikka ottelun tulos olisi mikä - kunhan ottelu vain toteutuu tasapuolisena eikä kummallekaan satu mitään vakavaa.

Mietiskelin näitä asioita itsekseni hetki sitten ja yritin ajatella olevani rauhallinen kuin viilipytty,  mutta sanoinkin vahingossa olevani kuin hiilipytty. Kun rupesin ajattelemaan asiaa tarkemmin, hiilipytty kuvastaisi tilannetta viilipyttyä paremmin: Ulkoisesti kyllä rauhallisen ja harmittoman näköinen harmaa kasa, mutta kun sille antaa tarpeeksi kipinää, hiilipytyssä on erittäin vaarallinen tulipalon riski. Lisäksihän hiilestä voi paineen alla syntyä timantteja!

Helsingin treenileiri

Oheinen makuupussikuva ei ehkä ole tyypillinen treenikuva, mutta kuvaa silti hyvin sitä mikä leirin onnistumiseen vaikutti suurelta osin. Treenien ohella siis söimme, peseydyimme ja yövyimme samalla salilla. Vaikka oltiin hyvien liikenneyhteyksien äärellä lähellä Helsingin keskustaa, emme viikonlopun aikana käyneet lähikauppaa edempänä. Lisäksi salin toinen valmentajista valmisti meille kolme kertaa upeaa thaimaalaista ruokaa heti treenien päälle! Tämä kaikki loi uskomatonta kotoisuutta ja tiivistä laumahenkeä.

Oman salimme porukalle oli räätälöity könttähintainen paketti ja matkaan lähti lopulta 8 henkeä omin autoin ja junalla. Kovin paljon en yksityiskohtia enää itse treeneistä muista muuta kuin, että juurikaan uusia asioita ei tullut. Tarkempana on piirtynyt muistikuva kuitenkin siitä, kuinka väsyneitä ja rikki olimme treenien jälkeen. Taisin reväyttää jollain tapaa reiteni jo heti ensimmäisten treenien alkulämmittelyissä, jotain kyykkyjä ja loikkia taisimme siis tehdä.

Koko kaksi päivää reiteni olivat siis kipeät mutta se ei kuitenkaan estänyt tekemästä liikkeitä ja harjoituksia halutulla tavalla. Toisin sanoen tämä kokemus antoi arvokasta kokemusta siitä, kuinka itsensä voi ylittää äärimmäisen rasituksenkin rajoilla. Rasitusta lisäsi ajoin myös valtavan tiiviiksi noussut kosteus ja korkea lämpötila. Salilla oli kyllä tehokas ilmastointi mutta emme taineet laittaa sitä päälle aina tarpeeksi ajoissa ja jo pienten lämmittelyjen jälkeen yhden jos toisenkin naama punoitti ja paita vuoti hikeä läpi. Yhtään en myöskään vähättelisi sitä tosiasiaa, että olin flunssassa ja todennäköisesti hieman kuumeessakin.

Jo lauantai-iltana pystyi jo tuntemaan, kuinka päivän kahdet kaksituntiset treenit alkoivat jumiuttaa lihaksia ja jänteitä. Seuraavaa aamua odotettiinkin jännityksellä, mutta yllättävän hyvin itse ainakin sain nukuttua retkipatjalla ja paksulla makuupussilla. Ennakkoon oli tiedossa, että samassa rakennuksessa sijaitsevasta yöravintolasta kuului elämää pitkälle aamuyöhön, joten siihen oli varauttu korvatulpin. Aamutoimet jokainen aloitti hieman omalla rytmillään ja minä ja pari muuta tyyppiä kävimme hieman reippailemassa aamun raikkaassa Helsingissä. Aamupalan jälkeen alkoi sitten kolmituntinen viimeinen treeni.

Yllättävän nopeasti nuo pidemmät treenipätkät aina sujuivat, sillä ne oli koostettu järkevästi ja monipuolisesti. Kun viimeinenkin treeni oli ohi ja edessä oli enää vain ruokailu ja kotiin lähtö, olo oli hieman levoton. En tiennyt pitäisikö olla iloinen siitä että selvisi rankoista treeneistä hyvin, vai hieman surullinen, ettei ehkä saanut itsestään kaikkea irti flunssan takia. Joka tapauksessa tuon viikonlopun jälkituntemukset kestivät vielä monta päivää, joten kyllä keho varmasti sai oikein tehokasta rytkytystä. Nälkä ainakin oli kova ja mieli täynnä uusia mukavia kokemuksia.

Viikot 26 ja 27

Helsingin treenileiriltä palautuminen kesti monta päivää ennen kaikkea vallalla olleen flunssan takia. Vaan kyllä treenikin tuntui kropassa niin, että hyvä jos kävelemään pystyi. Maanantaina piti kuitenkin esittää reipasta ja käydä esittelemässä upo uusia shortseja omalla salilla. Sen jälkeen pidinkin sitten useamman päivän täyslepoa ja hiimailin muutoinkin loppuviikon. Se kannatti, sillä lopulta loputtomalta tuntunut flunssa väistyi. Juhlistin piristynyttä oloa sunnuntaina talven pisimmällä hiihtolenkillä: auringon sulattamalla ja pakkasen jäädyttämällä jääladulla hiihdin saareen tasatyöntöä ja takaisin ranteen rankkaan vastatuuleen luistelutyylillä yhteensä 17 km.

Sitten alkoikin taas treeni maistua entistä paremmin. Jaksauduin jopa sparritunnille ottamaan muutamia kevyitä eriä. Paikalla oli niin paljon porukkaa, että päädyimme ottamaan lyhyitä eri vuoroissa pitkien erien sijaan. Lauantaina vuorossa olikin ihan spesiaalitreeniä, kun kävimme pienellä porukalla testaamassa uutta treenimuotoa paikkakunnalla vastikään avatulla salilla. Tiedossa oli rankka monipuolinen koko kehon treeni, joka laittoi hapottamaan parisen päivää.  Sunnuntaina pystyikin sitten ottamaan hyvillä mielin lepopäivän ja käydä pojun kanssa leffassa kankein jaloin.