Toukokuun treenileiri

Motivaatiopulastani huolimatta osallistuin viikonloppuna jälleen thainyrkkeilyn treenileirille. Leiri-ilmoittautuminen oli tapahtunut jo aikoja sitten keväällä enkä voinut kuvitellakaan, miten lopen väsynyt olisin tässä vaiheessa thainyrkkeilyyn. Tiedossa kyllä oli, että leiri olisi vasta seuramme kotikisojen jälkeen, joten siitä ei hirveästi olisi apuja ensimmäiseen otteluuni. Treenaaminen on kuitenkin kivaa ja kun on mahdollisuus näin intensiiviseen laadukkaaseen treenaamiseen ihan omassa kotikaupungissa, ei siitä kannata kieltäytyä.

En tiedä johtuiko omasta asentaastani vai mistä, mutta leiri oli omalla kohdallani pienoinen pettymys. Ehkä en vain saanut itsestäni kaikkea irti, mutta treenit olivat todella kevyitä ja yksinkertaisia. Treenin teemana oli harjoitella muutama tekniikka täydelliseen hallintaan sen sijaan, että treenataan montaa asiaa vähän pintaa raapaisten. Ymmärrän kyllä pointin, miksi perustekniikkaa hinkataan väsyksiin asti, ja että omakaan tekninen tasoni ei todellakaan ole mitenkään korkea. Mutta kun treenataan viikonlopun aikana yhteensä 8 tuntia, haluaisi sitä oppia ehkä jonkun uudenkin jutun. Jonkin verran oivalluksia ja yksityiskohtien hioutumista toki tapahtui. On aina positiivinen asia, että otteluasentoa ja muita pikkujuttuja on korjaamassa uusi silmäpari tuttujen valmentajien ja ohjaajien sijaan.

Treenejä oli kaksi kaksituntista sessiota kumpanakin viikonlopun päivänä. Vaikka sitä ei treenien aikana tai välittömästi sen jälkeen osannut aavistaa, varsinkin lauantai-iltana olin todella väsynyt ja jalkoja särki toden teolla. Sinnittelin kuitenkin hereillä Suomen jääkiekkomatsin ajan ja menin sitten nukkumaan, vaikka kämppämme oli täynnä Poitsun kavereita iltaa viettämässä. Sunnuntaiaamun treenit, jotka alkoivatkin jo railakkaan aikaisin klo 9, lähtivät nihkeästi liikkeelle, kun hartiani olivat edellispäivän treenistä aivan muussina. Iltapäivällä taas alkoi selkään särkeä. En kai vain ole tottunut tekemään pitkää toistotreeniä tai seisomaan monta tuntia putkeen.

Leirin parasta antia olivat jälleen muut treenaajat. Vaikka emme tällä kertaa sparranneet tai juurikaan vaihtaneet paria treenien aikana, ehti tauoilla turista treenikavereiden kanssa. Leirille olisi mahtunut vielä joitain ihmisiä lisää, ja hieman harmittaa, etteivät kaikki aloittelijat aina uskalla tulla treenileireille. Varsinkaan tämä leiri ei ollut kovuudeltaan yhtään sen vaativampi kuin tavalliset treenimmekään, joten kyllä tämmöisillä kaikentasoisille harrastajille on paikkansa.

Ensimmäinen ottelu 3-0

Kisapäivän aamuna ei ollut superaikainen herätys, sillä aamupalan syömistä varten ei tarvinnut varata aikaa ja kaikki kamat oli pakattuna jo valmiina. Aamutoimien jälkeen kotivaaka näytti tosiaan 200 g yli kisapainon, joten uskalsin vielä juoda desin verran appelsiinimehua nostaakseni verensokeria. Hieman kuitenkin kirosin sitä, että olin syönyt liian ison iltapalan ennen nukkumaan menoa. Toisaalta liian tyhjällä vatsalla nukkumisesta ei olisi tullut mitään - nyt olin sentään hyvin levännyt ja virkeä. Punnitus alkoi klo 11 ja itse kisat klo 13. Nappasimme pari myös kisaamaan lähtevää kaveria kyytiin ja hurautimme tunnin ajomatkan kisapaikalle. Matkalla nälkä alkoi jo hieman kurnia mutta purukumilla siitä selvittiin.

Yllätys oli minulle suuri, kun kisapunnituksessa painoni olikin muka noussut 400 g, vaikka olin käynyt juuri pissillä ja hikoillutkin hieman automatkan aikana. En yleensäkään luota vaakoihin ja kuulin muutamalta muulta kisaajalta, että heidänkin mielestään kisavaaka näytti enemmän kuin pitäisi. Salikisat kun kuitenkin oli, pieni painon ylitys ei ollut vakavaa. Tunsin kuitenkin pettymystä, sillä olin tosissani yrittänyt pitää huolta painosta - tosin tiesin olevani siinä aika rajoilla joka tapauksessa.

Olin pakannut reppuun kasan erilaisia eväitä siltä varalta, että energiaa pitäisi tankata nopeasti. Nälkäisenä en voisi keskittyä mihinkään. Ottelulistan mukaan oma otteluni olisi kuitenkin vasta myöhemmin iltapäivällä, joten laskeskelin voivani syödä ihan kunnon aterian ennen sitä. Niinpä menimme istuskelemaan paikalliselle ABC:lle ja söin kanapasta-aterian. Kaverit, joiden kisat olisivat aikaisemmin, söivät vähän kevyemmin.

Kun oli aika ruveta palailemaan takaisin kisahallille, alkoi minuunkin viimein iskeä pieni jännityksen sävy. Olisin halunnut vain jäädä istuskelemaan huoltoasemalle tai hypätä suoraan tulevaisuuteen pitkälle iltapäivään, kun matsi olisi jo ohitse. Aivan viimeistä tuntia myöten väitin, etten jännittänyt vaan taktiikkani oli välttää koko asian miettimistä. Taktiikka tuntui auttavan ja pystyin seuraamaan seurakavereiden otteluita rentoutunein mielin. Hallissa oli ihan kiitettävästi yleisöäkin, joten ilmassa oli ihan oikean urheilutapahtuman tuntua.

Valmentajan ohjeena oli alkaa lämmitellä noin puoli tuntia ennen oman matsin alkua. Sitten se oli menoa "liukuhihnalle", jossa ottelijoita valmisteltiin, laitettiin kehään ja julistettiin voittaja ennen seuraavaa matsia. Enää ei voinut ruveta miettimään mitään ylimääräistä. Kävin vaihtamassa vaatteet ja rupesin lämmittelemään hyppynarulla ja venyttelyillä. Yksi huoltaja valeli hierovin liikkein jalkoihini ja hartioihin thailinimenttiä ja toinen huoltaja piti vielä pari erää tyynyjä sykkeiden nostattamiseksi. Kun edeltävässä matsissa oli menossa viimeinen erä, minulle puettiin suojavarusteet: rintapanssari, kypärä, hanskat ja säärisuojat. Vastustajani nimi jo kuulutettiin kun viimeistä säärisuojaani vielä kiskottiin jalkaan. Sitten vain reippaasti valmentajan kanssa punaiseen kehäkulmaukseen.

Hädin tuskin olin ehtinyt nousta kehään ja saada hammassuojat suuhun kun ottelu oli jo alkamassa. En tiedä mitä tapahtui, mutta kun ensimmäisen 10 sekunnin aikana pääsin tekemään ensimmäisen hyökkäykseni, pääsin jonkinlaiseen flow-tilaan. Varusteet tuntuivat hyvältä päällä, tatami tuntui hyvältä jalkojen alta, hengitys kulki hyvin ja kaikki mitä tein, tuntui uppoavan vastustajaan. Ensimmäinen erä ei tuntunut juuri missään ja tiesin jo siinä vaiheessa, että tämä tulisi päättymään hyvin. Toiseen erään tuli käsky olla jo aktiivisempi, kun ensimmäisessä roolini oli enemmän passiivinen. Vasta kolmannessa erässä tekeminen alkoi jo hapottaa suuremmassa määrin. Kun kongi viimeisen kerran kumahti, haukoin happea kuin viimeistä päivää. Valmentajat riisuivat varusteeni pois ja tuomari pyysi ottelijat kehän keskelle voittajan julistusta varten. Hetken ehdin miettiä mikä lopputulos tulisi olemaan, mutta ottelu oli ollut omastakin mielestäni täysin minun vietävissäni, ettei voittajasta olisi epäselvyyttä. Lopulta käteni nostettiin ylös.

Ottelun jälkeen adrenaliinitärinä kesti vielä jonkin aikaa. Vaikka minulle ei ollut ehtinyt tulla kummoinenkaan hiki, kävin kuitenkin rauhoittavassa lämpimässä suihkussa ja pesemässä myös voimakkaasti tuoksuvan linimentin pois. Seurakavereilta tuli paljon onnitteluita hyvästä matsista. Oli vaikea käsittää, että pitkään odotettu matsi olisi nyt viimein hoidettu alta pois. Hyvillä mielin jäin vielä katsomaan päivän loputkin matsit ja kaikkiaan kisahallilla tuli oltua 6 tuntia ennen kuin lähdimme viimein kotimatkalle. Kotimatkalla tunteet olivat hyvin ristiriitaiset mutta kaipa erilaiset tunteet kuuluvat urheiluun.

Matsin alusviikot 31-32

Pitkän pääsiäisloman jäljiltä olin yllättäen melko väsynyt, mutta edessä siintävä kisapäivä pani treenaamaan. Kävin vielä viikko ennen kisapäivää sparreissakin, joissa hieman yllätti hapottavuus. Olin jo huolestua heikosta hapesta mutta tiesin, että tulevassa ottelussa minun tarvitsisi jaksaa vain 3 x 2 minuutin erää - sparreissa vedin kuitenkin 6 x 3 min erää, tosin jättäen pari erää väliin. Tärkeämpää oli ylläpitää tunnetta siitä, että tekniikka ja otteluasento pysyivät hyvin hallussa.

Lajitreenin oheen teinkin sitten noina kahtena viikkona vain kevyttä palauttavaa kävelyä ja pyöräilyä, punttien nostelu ei hirveästi hotsittanut. Salitreenit kun tuntuivat olevan ihan tarpeeksi kovia. Kävimmepä avaamassa frisbeegolfkaudenkin viereisellä kentällä upeassa auringonpaisteessa koriin heittelemällä.

Kisaviikolla tuli maanantain treenien jälkeen ohjeeksi tehdä enää vain pari kevyttä lyhyttä treeniä ja loppuviikko levätä. Kevyt treeni sopi hyvin eikä mitään hinkua hikoiluun ollut. Yleensähän ihminen hermostuessaan ei oikein vain malttaisi olla ja odotella tulevaa, mutta tiedän hyvin, että viimeisen viikon treenillä ei enää voi parantaa kuntoa saatika tekniikkaa - väärin ajoitetulla liian kovalla treenillä voi vain pilata kisakuntonsa.

Lisäksi jouduin hieman keventämään nämä viikot ruokavaliotani. Jätin vähäisetkin herkut pois ja vähensin iltapalaa, söimme myös paljon keittoja. Olo kevenikin kivasti ja aamulla ennen kisapaikalle lähtöä kotivaaka näytti vain 200 g yli sovitun kisapainon. Yllätys olikin sitten suuri, kun kisavaa'alla painoa oli 600 g liikaa, vaikka en ollut edes juonut mitään sillä välin. No, matsi toteutui ja kaikki meni kuin unelma: voitto oli ylivoimainen 3-0.

Viikot 28-30

Nämä viikot olivat hyvin treenin täyteisiä. Viikko-ohjelmaan tuli pari uutta thaitreenituntia, joilla kävin myös. Viikolla 28 perjantaisparrissa sain mojovan potkun leukaani. Aluksi en saanut purtua hampaita kunnolla yhteen, mutta pahin jomotus helpotti jo parissa päivässä. Leukaa jomotti potkun vastakkaisella puolella, joten kyseessä oli ilmiselvästi vain venähtymä. Vaiva meni ohi viikossa mutta jätin kuitenkin seuraavat sparrit vielä väliin, koska hammassuojuksen pitäminen tuntui vielä hankalalta.

Viimeisen hiihtolenkin kävin heittämässä 28.3. Tuolloin oli tullut uutta lunta, mutta en ollut tajunnut lisätä luistoa suksiin, joten hiihto oli hieman raskasta. Latu sinänsä oli vielä täydessä kunnossa. Luntahan tuli vielä moneen otteeseen tuonkin jälkeen ja täällä idässä hiihtokelit jatkuivat ennätyspitkälle. Ladut ei kuitenkaan enää houkutelleet samalla tavalla kuin muutama kuukausi sitten - ensi talvea siis odottelemaan!

Pääsisäisviikolla oli tiedossa pitkä viikonloppureissu sukuloimaan Helsinkiin, joten alkuviikko piti käyttää tehokkaasti treenaten. En halunnut enää viidettä päivää putkeen thaikkutreenejä, joten kävimme kiirastorstaina pitkästä aikaa pelaamassa sulkapalloa poikaystävän kanssa. Se tuntui todella kevyeltä ja jalat liikkuivat hyvin. Pääsiäisenä tulikin sitten reilusti ulkoilua, kävelyä ja lasten kanssa leikkimistä, jotka väsyttivät kuin mitkäkin kovemmatkin treenit. Kotiin palattua tuntui kuin olisi ollut treenileirillä, sillä reisiä pakotti, selkä oli jumissa ja väsy oli kova. Lasten kanssa leikkiminen on raskasta! Toisaalta oli kiva saada aivan muuta miettimistä kuin treenit ja lähestyvät kisat.

Otteluun kuin hiilipytty

Lauantaina on edessä siis vihdoin pitkään odotettu ja pelätty päivä: ensimmäiset salikisat. Olen tietoisesti pyrkinyt taistelemaan jännityksen kasvamista vastaan, sillä tiedän entuudestaan kuinka kammottava tila se on. Oksettaa, ei saa unta, hermostuttaa. Monesti kuulee sanottavan, että jännittäminen on osoitus siitä, että välittää tulevan tapahtuman onnistumisesta. Enkö siis välitä siitä kuinka matsissa käy? Tarkemmin ajateltuna en juurikaan. Voittaminen olisi todella upeaa ja siihenhän toki tähdätään, mutta uskoakseni voin olla itsestäni lähes yhtä ylpeä, vaikka ottelun tulos olisi mikä - kunhan ottelu vain toteutuu tasapuolisena eikä kummallekaan satu mitään vakavaa.

Mietiskelin näitä asioita itsekseni hetki sitten ja yritin ajatella olevani rauhallinen kuin viilipytty,  mutta sanoinkin vahingossa olevani kuin hiilipytty. Kun rupesin ajattelemaan asiaa tarkemmin, hiilipytty kuvastaisi tilannetta viilipyttyä paremmin: Ulkoisesti kyllä rauhallisen ja harmittoman näköinen harmaa kasa, mutta kun sille antaa tarpeeksi kipinää, hiilipytyssä on erittäin vaarallinen tulipalon riski. Lisäksihän hiilestä voi paineen alla syntyä timantteja!

Helsingin treenileiri

Oheinen makuupussikuva ei ehkä ole tyypillinen treenikuva, mutta kuvaa silti hyvin sitä mikä leirin onnistumiseen vaikutti suurelta osin. Treenien ohella siis söimme, peseydyimme ja yövyimme samalla salilla. Vaikka oltiin hyvien liikenneyhteyksien äärellä lähellä Helsingin keskustaa, emme viikonlopun aikana käyneet lähikauppaa edempänä. Lisäksi salin toinen valmentajista valmisti meille kolme kertaa upeaa thaimaalaista ruokaa heti treenien päälle! Tämä kaikki loi uskomatonta kotoisuutta ja tiivistä laumahenkeä.

Oman salimme porukalle oli räätälöity könttähintainen paketti ja matkaan lähti lopulta 8 henkeä omin autoin ja junalla. Kovin paljon en yksityiskohtia enää itse treeneistä muista muuta kuin, että juurikaan uusia asioita ei tullut. Tarkempana on piirtynyt muistikuva kuitenkin siitä, kuinka väsyneitä ja rikki olimme treenien jälkeen. Taisin reväyttää jollain tapaa reiteni jo heti ensimmäisten treenien alkulämmittelyissä, jotain kyykkyjä ja loikkia taisimme siis tehdä.

Koko kaksi päivää reiteni olivat siis kipeät mutta se ei kuitenkaan estänyt tekemästä liikkeitä ja harjoituksia halutulla tavalla. Toisin sanoen tämä kokemus antoi arvokasta kokemusta siitä, kuinka itsensä voi ylittää äärimmäisen rasituksenkin rajoilla. Rasitusta lisäsi ajoin myös valtavan tiiviiksi noussut kosteus ja korkea lämpötila. Salilla oli kyllä tehokas ilmastointi mutta emme taineet laittaa sitä päälle aina tarpeeksi ajoissa ja jo pienten lämmittelyjen jälkeen yhden jos toisenkin naama punoitti ja paita vuoti hikeä läpi. Yhtään en myöskään vähättelisi sitä tosiasiaa, että olin flunssassa ja todennäköisesti hieman kuumeessakin.

Jo lauantai-iltana pystyi jo tuntemaan, kuinka päivän kahdet kaksituntiset treenit alkoivat jumiuttaa lihaksia ja jänteitä. Seuraavaa aamua odotettiinkin jännityksellä, mutta yllättävän hyvin itse ainakin sain nukuttua retkipatjalla ja paksulla makuupussilla. Ennakkoon oli tiedossa, että samassa rakennuksessa sijaitsevasta yöravintolasta kuului elämää pitkälle aamuyöhön, joten siihen oli varauttu korvatulpin. Aamutoimet jokainen aloitti hieman omalla rytmillään ja minä ja pari muuta tyyppiä kävimme hieman reippailemassa aamun raikkaassa Helsingissä. Aamupalan jälkeen alkoi sitten kolmituntinen viimeinen treeni.

Yllättävän nopeasti nuo pidemmät treenipätkät aina sujuivat, sillä ne oli koostettu järkevästi ja monipuolisesti. Kun viimeinenkin treeni oli ohi ja edessä oli enää vain ruokailu ja kotiin lähtö, olo oli hieman levoton. En tiennyt pitäisikö olla iloinen siitä että selvisi rankoista treeneistä hyvin, vai hieman surullinen, ettei ehkä saanut itsestään kaikkea irti flunssan takia. Joka tapauksessa tuon viikonlopun jälkituntemukset kestivät vielä monta päivää, joten kyllä keho varmasti sai oikein tehokasta rytkytystä. Nälkä ainakin oli kova ja mieli täynnä uusia mukavia kokemuksia.

Viikot 26 ja 27

Helsingin treenileiriltä palautuminen kesti monta päivää ennen kaikkea vallalla olleen flunssan takia. Vaan kyllä treenikin tuntui kropassa niin, että hyvä jos kävelemään pystyi. Maanantaina piti kuitenkin esittää reipasta ja käydä esittelemässä upo uusia shortseja omalla salilla. Sen jälkeen pidinkin sitten useamman päivän täyslepoa ja hiimailin muutoinkin loppuviikon. Se kannatti, sillä lopulta loputtomalta tuntunut flunssa väistyi. Juhlistin piristynyttä oloa sunnuntaina talven pisimmällä hiihtolenkillä: auringon sulattamalla ja pakkasen jäädyttämällä jääladulla hiihdin saareen tasatyöntöä ja takaisin ranteen rankkaan vastatuuleen luistelutyylillä yhteensä 17 km.

Sitten alkoikin taas treeni maistua entistä paremmin. Jaksauduin jopa sparritunnille ottamaan muutamia kevyitä eriä. Paikalla oli niin paljon porukkaa, että päädyimme ottamaan lyhyitä eri vuoroissa pitkien erien sijaan. Lauantaina vuorossa olikin ihan spesiaalitreeniä, kun kävimme pienellä porukalla testaamassa uutta treenimuotoa paikkakunnalla vastikään avatulla salilla. Tiedossa oli rankka monipuolinen koko kehon treeni, joka laittoi hapottamaan parisen päivää.  Sunnuntaina pystyikin sitten ottamaan hyvillä mielin lepopäivän ja käydä pojun kanssa leffassa kankein jaloin.