perjantai 17. helmikuuta 2017

Viikot 20 ja 21

Flunssasta palautuminen tapahtui hitaammin kuin oletin ja vasta noin viikon päästä viimeisistä oireista olin sataprosenttisessa kunnossa. Sehän ei tietenkään estänyt tekemästä ohjelman mukaisia treenejä ja käymään 3 kertaa viikossa hiihtämässä. Toisella viikolla alkoi olla taas virtaa entiseen malliin ja lihaskuntohommelitkin tuntuivat taas hyvältä. Kävinpä sunnuntaina jopa sparritreeneissä, joissa ehdinkin ottamaan kuitenkin vain 5 3-minuuttista erää niin ettei treeneistä toisaalta tullut liian raskaatkaan.

Tällä peruskuntokaudella fysiikkaohjelmaan kuuluu yksi kuntopiiritreeni ja kaksi kahvakuulatreeniä viikossa. Tuo kaksi kahvakuulakertaa on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi. Tuntuu että samaa ohjelmaa on pyörittämässä vähän väliä, kun treenien väliin tulee välipäiviä vain pari tai korkeintaan muutama. Treenin läpivientikin vie 20-30 minuuttia joten kyllä se ihan oikeasta treenistä käy. Liikkeet on  määrätty etukäteen eikä niissä sinänsä ole mitään erikoista, ehkä ovat hieman tylsiä. Periaatteessa voisin tehdä kahvakuulatreenin omillakin liikkeillä mutta mennään nyt näillä ja katsotaan tuleeko tulosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti