perjantai 30. joulukuuta 2016

Viikko 14

Löysäilytahti jatkui jouluviikolla. Poikaystävällä todettiin streptokokki G:n aiheuttama nielutulehdus eli angiina. Itsellänikin oli pientä kurkkutuntemusta ajoittain mutta muutoin onnistuin välttämään taudin. Jonkinlaista väsymystä ja flunssaista oloa oli kuitenkin, joten lajitreenit jäivät tälläkin viikolla vain yhteen kertaan ja tuli paljon tehtyä vain pieniä kävelylenkkejä.


Hiihtokelit heikkenivät vaihteeksi, joten vain jouluaattona kävin puolisen tuntia lipsuttelemassa jäisellä ladulla. Ihan siksi vaan, että voi sanoa hiihtäneensä jouluna, ei se rasitukseltaan paljon päiväkävelyä raskaampaa ollut. Oikeastihan vedin monot jalkaan siksikin, että pakko oli saada happea, kun tiedossa oli kuitenkin seuraavat pari päivää pelkkää sisällä istumista ja syömistä. Myös ennen joulua tuli lähinnä vain oltua sisällä, lepäillen, töitä tehden ja ruokaa laittaen.


Tämä 14. viikko oli periaatteessa nyt peruskuntokausi 2:n viimeinen viikko (kesto noin 10 viikkoa). Maanantain treeneissä valmentaja sanoikin, että seuraava kuukausi olisi hänen ohjelmassaan kisoihin valmistavaa kautta: treenien määrä hieman vähenee mutta laatu paranee, eli liikkumiseen tulee terävyyttä ja palautumiselle annetaan enemmän aikaa. Lajitreeneissä pyritään siis tekemään kovaa mutta toistoja vain juuri sen verran, että tekniikka pysyy täydellisenä.


Käytännössä vedän seuraavan kuukauden varmaankin samalla meiningillä kuin tähän asti, helmikuussa alkaisi sama syklitys sitten taas alusta eli palataan peruskausi 1:lle. Huhtikuun lopulla olisi tiedossa seuran omat salikisat ja heinäkuussa SM-kisat. Niistä ehkä sitten enemmän myöhemmin...

tiistai 20. joulukuuta 2016

Viikko 13

Jo viikkoja jatkunut epämääräinen sairastelu jatkui edelleen viikolla 13. Jätin keskiviikon lajitreenit pienen lämpöilyn takia kokonaan välistä, vaikka vielä pitkälle iltapäivään asti tuntui melko normaalilta. Siis väsytti ja kolotti joka paikkaan, mutta vasta lämmön mittaaminen osoitti, että nyt kannattaa jäädä kotiin lepäämään.


Pienessä sairastelussa on toki se hyvä puoli, että lihaskuntotreenit tulee ainakin tehtyä varmemmin, kun niitä varten ei tarvitse lähteä ulos kylmään tai rääkätä itseään maksimisykkeen rajoilla. Joku viisas varmaan jättäisi nekin tekemättä antaakseen keholleen lepoa, mutta peruskuntokausi 2:n lihastreenit ovat mielestäni sen verran lyhyitä etteivät ne niin hirveästi ainakaan sykettä nosta. Pitää vaan pitää kunnon tauot väliin. Tokihan kauden loppupuolella tuo isompi kahvakuulakaan alkaa tuntua jo jotenkin oudon kevyeltä - riippuen toki päivästä.


Pieni epämääräinen tunne ei myöskään estä minua lähtemästä jääkaukaloon tai hiihtoladulle. Viikon loppupuolella tuli käytyä kahdesti hiihtämässä ja kaksi kertaa lämimässä jääkiekkoa. Kyllähän ne ihan raskaalta tuntuivat, mutta onneksi en ole sentään niin kipeä kuin poikaystävä, joka joutui jättämään lauantaina pelireissunkin väliin sairastelun takia.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Viikot 11 ja 12

Viikot tuntuvat kuluvan kiihtyvään tahtiin enkä oikein meinaa pysyä päivitystahdissa, joten nyt raporttia kahdelta menneeltä viikolta.


Talvi ja hiihtokausi tuli Itä-Suomeen ajoissa, joten viime viikot ovat menneet pitkälti hiihdon parissa. Treeneissä olen kyllä käynyt, mutta jätin yhdet lajitreenit väliin käydäkseni hiihtämässä. Tosiasiassa oloni oli tuolloin hieman epävarma ja nuutunut, joten en viitsinyt lähteä puolikuntoisena treeneihin vaan tein omatahtisen hiihtolenkin raittiissa ilmassa. Siitä tulikin parempi olo.


Seuralla oli pikkujoulut, jota edeltävästi olisi ollut perjantaisparrit. Jälleen kerran päätin mieluummin mennä hiihtämään ja liityin sitten porukan jatkoksi saunomaan pikkujouluihin. Loppuillasta päädyimme sitten vielä tanssimaankin.


Juoksemassa en ole käynyt, kun hiihtämälläkin on toistaiseksi saanut vielä sykkeen nousemaan anaerobisen tason tuntumaan. Siihen vaaditaan kuitenkin melko hyvä fiilis, sopiva luisto/pito ja jyrkkä ylämäki, joten juoksusta ei parane kokonaan luopua. Aloitin hiihtolenkit hissukseen (noin 7,5 km lenkkejä) mutta viime sunnuntaina repäisin reippaat 15 kilometriä raikkaassa pakkaskelissä.


Hieman olen lipsunut muutamista lihaskuntoharjoituksista, sillä niihin ei viime viikkoina oikein ole riittänyt virtaa. En tiedä johtuuko vetämätön olo hiihdosta, syökö se sittenkin liikaa energiaa? Lenkit sujuvat hyvin ja niistä tulee pirteä olo, mutta on mahdollista, että ne kuluttavat vielä näin alkutalvesta kroppaa.