Epämääräisyys jatkui viikolla 17. Lihaskuntoharjoitteet jäivät lähes kokonaan tekemättä. En tiedä johtuiko se väsymyksestä vai siitä etten oikein osannut päättää mitä olisin tehnyt. Koko syksyn ajan olen ihan mielelläni nostellut kahvakuulaa ja tehnyt kuntopiiriäkin, mutta nyt yhdenkin sarjan tekeminen kuulalla tuntui tympäyttävältä. Tein treenit siis hieman vajaasti, kuntopiiriäkin vain aivan minimäärän.
Sen sijaan viikolla 17 tuli hiihdettyä ihan urakalla. Alkuviikko oli keliltään kovin jäinen mutta siitä huolimatta kävin uhmaamassa fysiikan lakeja ja lipsuttelemassa lähiladulla tiistaina. Viikonloppua kohden tuli hieman lisää puhdasta lunta jäisen ladun päälle, joten viikonloppuna oli aivan huippukelit hiihdellä. Lauantaina kävin yksin vetämässä pitkän lenkin ja sunnuntaina kaveri pyysi seuraksi, mistä en tietenkään voinut kieltäytyä. Lauantaina hiihto tuntui kyllä hieman raskaalta ja sunnuntaina se vasta rankkaa olikin, kaverilla kun oli menohaluja, mutta oli se vaan niin ihanaa!
Torstaina sain itseni houkuteltua myös lopulta melko reippaaksi yltyneelle spurttilenkille. Jo ajatus nastalenkkarien hyvästä pidosta jäisillä kaduilla saa minut sporttiselle tuulelle. Vedin niin sanotusti täysillä 7 kertaa noin minuutin vetoja ja pidin tällä kertaa reilut sykkeenpudotustauot spurttien välillä.
Sunnuntaina oli tiedossa edellisviikkoisten kuntotulosten yleistä läpikäyntiä, tulevan harjoituskauden käyntiä sekä kahvakuulaopastusta. Hieman jännäsin jaksamistani rivakan hiihtolenkin jälkeen, palautumisaikaa kun jäi vain parisen tuntia. Onneksi kyse tosiaankin oli enemmän luentomaisesta tilanteesta ja kahvakuulailukin käytiin vain opastushenkisesti läpi muutamilla toistoilla. Illalla kyllä väsytti ja ruoka maistui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti