torstai 25. toukokuuta 2017

Toukokuun treenileiri

Motivaatiopulastani huolimatta osallistuin viikonloppuna jälleen thainyrkkeilyn treenileirille. Leiri-ilmoittautuminen oli tapahtunut jo aikoja sitten keväällä enkä voinut kuvitellakaan, miten lopen väsynyt olisin tässä vaiheessa thainyrkkeilyyn. Tiedossa kyllä oli, että leiri olisi vasta seuramme kotikisojen jälkeen, joten siitä ei hirveästi olisi apuja ensimmäiseen otteluuni. Treenaaminen on kuitenkin kivaa ja kun on mahdollisuus näin intensiiviseen laadukkaaseen treenaamiseen ihan omassa kotikaupungissa, ei siitä kannata kieltäytyä.

En tiedä johtuiko omasta asentaastani vai mistä, mutta leiri oli omalla kohdallani pienoinen pettymys. Ehkä en vain saanut itsestäni kaikkea irti, mutta treenit olivat todella kevyitä ja yksinkertaisia. Treenin teemana oli harjoitella muutama tekniikka täydelliseen hallintaan sen sijaan, että treenataan montaa asiaa vähän pintaa raapaisten. Ymmärrän kyllä pointin, miksi perustekniikkaa hinkataan väsyksiin asti, ja että omakaan tekninen tasoni ei todellakaan ole mitenkään korkea. Mutta kun treenataan viikonlopun aikana yhteensä 8 tuntia, haluaisi sitä oppia ehkä jonkun uudenkin jutun. Jonkin verran oivalluksia ja yksityiskohtien hioutumista toki tapahtui. On aina positiivinen asia, että otteluasentoa ja muita pikkujuttuja on korjaamassa uusi silmäpari tuttujen valmentajien ja ohjaajien sijaan.

Treenejä oli kaksi kaksituntista sessiota kumpanakin viikonlopun päivänä. Vaikka sitä ei treenien aikana tai välittömästi sen jälkeen osannut aavistaa, varsinkin lauantai-iltana olin todella väsynyt ja jalkoja särki toden teolla. Sinnittelin kuitenkin hereillä Suomen jääkiekkomatsin ajan ja menin sitten nukkumaan, vaikka kämppämme oli täynnä Poitsun kavereita iltaa viettämässä. Sunnuntaiaamun treenit, jotka alkoivatkin jo railakkaan aikaisin klo 9, lähtivät nihkeästi liikkeelle, kun hartiani olivat edellispäivän treenistä aivan muussina. Iltapäivällä taas alkoi selkään särkeä. En kai vain ole tottunut tekemään pitkää toistotreeniä tai seisomaan monta tuntia putkeen.

Leirin parasta antia olivat jälleen muut treenaajat. Vaikka emme tällä kertaa sparranneet tai juurikaan vaihtaneet paria treenien aikana, ehti tauoilla turista treenikavereiden kanssa. Leirille olisi mahtunut vielä joitain ihmisiä lisää, ja hieman harmittaa, etteivät kaikki aloittelijat aina uskalla tulla treenileireille. Varsinkaan tämä leiri ei ollut kovuudeltaan yhtään sen vaativampi kuin tavalliset treenimmekään, joten kyllä tämmöisillä kaikentasoisille harrastajille on paikkansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti