Otteluun kuin hiilipytty

Lauantaina on edessä siis vihdoin pitkään odotettu ja pelätty päivä: ensimmäiset salikisat. Olen tietoisesti pyrkinyt taistelemaan jännityksen kasvamista vastaan, sillä tiedän entuudestaan kuinka kammottava tila se on. Oksettaa, ei saa unta, hermostuttaa. Monesti kuulee sanottavan, että jännittäminen on osoitus siitä, että välittää tulevan tapahtuman onnistumisesta. Enkö siis välitä siitä kuinka matsissa käy? Tarkemmin ajateltuna en juurikaan. Voittaminen olisi todella upeaa ja siihenhän toki tähdätään, mutta uskoakseni voin olla itsestäni lähes yhtä ylpeä, vaikka ottelun tulos olisi mikä - kunhan ottelu vain toteutuu tasapuolisena eikä kummallekaan satu mitään vakavaa.

Mietiskelin näitä asioita itsekseni hetki sitten ja yritin ajatella olevani rauhallinen kuin viilipytty,  mutta sanoinkin vahingossa olevani kuin hiilipytty. Kun rupesin ajattelemaan asiaa tarkemmin, hiilipytty kuvastaisi tilannetta viilipyttyä paremmin: Ulkoisesti kyllä rauhallisen ja harmittoman näköinen harmaa kasa, mutta kun sille antaa tarpeeksi kipinää, hiilipytyssä on erittäin vaarallinen tulipalon riski. Lisäksihän hiilestä voi paineen alla syntyä timantteja!

Helsingin treenileiri

Oheinen makuupussikuva ei ehkä ole tyypillinen treenikuva, mutta kuvaa silti hyvin sitä mikä leirin onnistumiseen vaikutti suurelta osin. Treenien ohella siis söimme, peseydyimme ja yövyimme samalla salilla. Vaikka oltiin hyvien liikenneyhteyksien äärellä lähellä Helsingin keskustaa, emme viikonlopun aikana käyneet lähikauppaa edempänä. Lisäksi salin toinen valmentajista valmisti meille kolme kertaa upeaa thaimaalaista ruokaa heti treenien päälle! Tämä kaikki loi uskomatonta kotoisuutta ja tiivistä laumahenkeä.

Oman salimme porukalle oli räätälöity könttähintainen paketti ja matkaan lähti lopulta 8 henkeä omin autoin ja junalla. Kovin paljon en yksityiskohtia enää itse treeneistä muista muuta kuin, että juurikaan uusia asioita ei tullut. Tarkempana on piirtynyt muistikuva kuitenkin siitä, kuinka väsyneitä ja rikki olimme treenien jälkeen. Taisin reväyttää jollain tapaa reiteni jo heti ensimmäisten treenien alkulämmittelyissä, jotain kyykkyjä ja loikkia taisimme siis tehdä.

Koko kaksi päivää reiteni olivat siis kipeät mutta se ei kuitenkaan estänyt tekemästä liikkeitä ja harjoituksia halutulla tavalla. Toisin sanoen tämä kokemus antoi arvokasta kokemusta siitä, kuinka itsensä voi ylittää äärimmäisen rasituksenkin rajoilla. Rasitusta lisäsi ajoin myös valtavan tiiviiksi noussut kosteus ja korkea lämpötila. Salilla oli kyllä tehokas ilmastointi mutta emme taineet laittaa sitä päälle aina tarpeeksi ajoissa ja jo pienten lämmittelyjen jälkeen yhden jos toisenkin naama punoitti ja paita vuoti hikeä läpi. Yhtään en myöskään vähättelisi sitä tosiasiaa, että olin flunssassa ja todennäköisesti hieman kuumeessakin.

Jo lauantai-iltana pystyi jo tuntemaan, kuinka päivän kahdet kaksituntiset treenit alkoivat jumiuttaa lihaksia ja jänteitä. Seuraavaa aamua odotettiinkin jännityksellä, mutta yllättävän hyvin itse ainakin sain nukuttua retkipatjalla ja paksulla makuupussilla. Ennakkoon oli tiedossa, että samassa rakennuksessa sijaitsevasta yöravintolasta kuului elämää pitkälle aamuyöhön, joten siihen oli varauttu korvatulpin. Aamutoimet jokainen aloitti hieman omalla rytmillään ja minä ja pari muuta tyyppiä kävimme hieman reippailemassa aamun raikkaassa Helsingissä. Aamupalan jälkeen alkoi sitten kolmituntinen viimeinen treeni.

Yllättävän nopeasti nuo pidemmät treenipätkät aina sujuivat, sillä ne oli koostettu järkevästi ja monipuolisesti. Kun viimeinenkin treeni oli ohi ja edessä oli enää vain ruokailu ja kotiin lähtö, olo oli hieman levoton. En tiennyt pitäisikö olla iloinen siitä että selvisi rankoista treeneistä hyvin, vai hieman surullinen, ettei ehkä saanut itsestään kaikkea irti flunssan takia. Joka tapauksessa tuon viikonlopun jälkituntemukset kestivät vielä monta päivää, joten kyllä keho varmasti sai oikein tehokasta rytkytystä. Nälkä ainakin oli kova ja mieli täynnä uusia mukavia kokemuksia.

Viikot 26 ja 27

Helsingin treenileiriltä palautuminen kesti monta päivää ennen kaikkea vallalla olleen flunssan takia. Vaan kyllä treenikin tuntui kropassa niin, että hyvä jos kävelemään pystyi. Maanantaina piti kuitenkin esittää reipasta ja käydä esittelemässä upo uusia shortseja omalla salilla. Sen jälkeen pidinkin sitten useamman päivän täyslepoa ja hiimailin muutoinkin loppuviikon. Se kannatti, sillä lopulta loputtomalta tuntunut flunssa väistyi. Juhlistin piristynyttä oloa sunnuntaina talven pisimmällä hiihtolenkillä: auringon sulattamalla ja pakkasen jäädyttämällä jääladulla hiihdin saareen tasatyöntöä ja takaisin ranteen rankkaan vastatuuleen luistelutyylillä yhteensä 17 km.

Sitten alkoikin taas treeni maistua entistä paremmin. Jaksauduin jopa sparritunnille ottamaan muutamia kevyitä eriä. Paikalla oli niin paljon porukkaa, että päädyimme ottamaan lyhyitä eri vuoroissa pitkien erien sijaan. Lauantaina vuorossa olikin ihan spesiaalitreeniä, kun kävimme pienellä porukalla testaamassa uutta treenimuotoa paikkakunnalla vastikään avatulla salilla. Tiedossa oli rankka monipuolinen koko kehon treeni, joka laittoi hapottamaan parisen päivää.  Sunnuntaina pystyikin sitten ottamaan hyvillä mielin lepopäivän ja käydä pojun kanssa leffassa kankein jaloin.

Viikot 24 ja 25

Peruskuntokausi 2 lähti jälleen liikkeelle ja ihan hyvissä merkeissä. Maanantain treenit jätin kuitenkin välistä, että flunssa saisi parantua rauhassa. Tein kuitenkin heti seuraavana päivänä sykkeitä nostattavan juoksulenkin ja loppuviikosta pari tiukempaa hiihtolenkkiä. Kahvakuulaohjelma muuttui myös niin, että mukana on muutama uusi liike, vähemmän toistoja ja painavampi kuula. Treeni pitäisi edelleen tehdä pari kertaa viikossa, mihin en jälleenkään oikein yltänyt. Kuntopiiri pysyy liikkeiltään samana mutta toistoja on hieman enemmän.

Heti seuraavalla viikolla flunssaoireilu alkoi taas uudelleen. Ehdin olemaan suht terve noin viikon verran, kun lämpöily ja nuha iskivät päälle jälleen, eikä tervehtymistä näy. Viikolla 25 oli sovittuna kahden päivän tiukka treenileiri Helsinkiin. Jätin siksi tuon viikon keskiviikkotreenit väliin, en tehnyt syketreeniä ja lepäilin viimeiset pari päivää ennen viikonloppua. Treeniviikonlopun sain puserrettua kyllä kunnialla läpi, mutta olo oli kyllä todella huono. Henki kulki ja pääkin jotenkin, mutta räkää piti olla niistämässä vähän väliä. Yskitti ja oli lämpöinen olo, mikä saattoi johtua  myös salin korkeasta lämpötilasta.

Flunssailut on nyt sotkenut treenaamista todella häiritsevästi, mikä alkaa hieman jo huolestuttaa. Täysin en ole vuoteen oma ja töitä pystyy tekemään, mutta energia ja kunto ei todellakaan riitä kaikkien treenien tekemiseen. Päällä oleva köhä on kuitenkin nyt äkkiä saatava kuriin, sillä huhtikuun loppu ja salikisat alkaa olla jo melkein nurkilla!

Viikot 22 ja 23

Peruskuntokausi 1:n kaksi viimeistä viikkoa menivät fysiikkatreenien osalta hieman poskelleen. Kuten jo aiemmin uumoilin, kahden kahvakuulatreenin tekeminen viikossa ei yksinkertaisesti vain onnistunut. Lisäksi sporttinen ystävänpäiväreissu Kuopioon vei mehuja ja viikolla 23 iski taas flunssa. Aerobisen peruskestävyystreenin määrästä ei kuitenkaan ole ollut pulaa.

Viikolla 22 lähdin siis extempore-reissulle päiväksi Kuopioon reippailemaan. Kävimme kaverin kanssa retkiluistelemassa ja sitten kylpylässä. Eli erittäin aktiivinen ihana lomapäivä! Tunti retkiluistelua vuokratuilla retkiluistimilla ja sen päälle vielä puolisen tuntia omilla hieman tylsillä kaunoluistimilla. Yhteensä luistelukilometrejä tuli yli 11 km. Vaikka luistelu varsinkin retkiluistimilla tuntui alkuun todella kevyeltä, voin kertoa, että pakaroissa tuntui!

Aurinko paistoi alkupäivästä kauniisti, mutta luistellessa oli hieman pilvisempää, ja paikoin vastatuuli oli aika kova. Matkassa mukana meillä oli myös sukset mutta luistelun päälle ei jalat olisi enää kestäneet hiihtämistä Kuopion mäkimaastoissa. Siispä kävimme vain vähän käppäilemässä Puijolla ja syömässä ja sitten lähdimme Kunnon paikkaan löylyihin. Muutama altaan välikin uintialtaassa vedettiin, mutta muuten pärisytimme vain lihaksia porealtaassa ja hieromapisteissä. Huippu kokemus oli myös saunaosaston kostea "osmaanisauna", jossa tuoksui ihana mentoli!

Luistelun ja kylpemisen tuomasta väsymyksestä huolimatta treenasin muutoin lähes normaalisti viikolla 22. Sunnuntaina kävin jopa sunnuntaitreeneissä. Mutta seuraavalla viikolla alkoikin sitten tulla taas ihmeellistä kurkkutuntemusta ja väsymystä. Loppuviikkoa kohti oli pakko himmata, kun henki ei meinannut kulkea ja nenä oli tukossa. Öisin oli vaikea nukkua kun kurkku tuntui kuivuvan. Lämpö nousi parhaimmillaan reilusti kuumeen puolelle. Viikonloppuna oli kuitenkin aivan liian upea keli tyytyä pelkkään kävelyyn, joten kävin sunnuntaina rauhallisella hiihtolenkillä nauttimassa auringonpaisteesta ja olo alkoikin jo hieman paranemaan.

Elämää kahden urheilijan taloudessa

Poikaystäväni pelaa salibandya maalivahtina vaihtelevasti 2-6 kertaa viikossa, parit treenit oman joukkueen kanssa ja joitain satunnaisia vuoroja muissa joukkuissa tarpeen ja kysynnän mukaan. Alempien divarijoukkueiden salivuorot ovat yleensä aika myöhään, joten minä jään palauttelemaan omista treeneistä, kun Poitsu kerää kamppeensa ja lähtee treeneihin. Aiemmin toivotin Poitsulle hyvät treenit, niin kuin hänkin usein toivottaa minulle. Nykyään kehoitan vain olemaan telomatta itseään, sillä se on tärkeämpää. Hänen molemmat polvensa ovat aiheuttaneet vuorollaan pitkän peli- ja treenitauon viimeisten parin vuoden aikana eikä olisi kiva, jos polvet menisivät nyt lopullisesti rikki.

Kun itse tulen treeneistä, Poitsu kysyy miten treenit meni. Jos meni kivasti, selitän asioita innostuneen ympäripyöreästi, sillä sitä tunnetta ja meininkiä on vaikea kuvailla. Mutta jos joskus sattuisi hieman ketuttamaan, tuskin jaksan selittää mitään ennen kuin saan ruokaa ja käyn suihkussa. Poitsun treenien jälkeen, jos siis olen vielä hereillä, keskustelemme myös miten hänen treenit menivät. Kovasykkeisten treenien jälkeen on aivan turha heti yrittää saada unenpäästä kiinni, joten Poitsu jää vielä tietokoneelle kun minä yritän jo nukkua, sillä minun on noustava aamulla töihin.

Joskus esittelen omia treenimustelmiani, aika usein käymme läpi myös Poitsun mustelmat ylävartalossa, käsivarsissa ja lonkissa. Pehmustettukaan pelipaita ei suojaa kaikilta iskuilta, joita täsmälauotut sählypallot aiheuttavat. Joskus on myös sormet verillä, kun pelikaverit talloo sormille.

Minä vastaan meillä ruoanlaitosta. Tykkään tehdä ruokaa ja keittiössä voi vierähtää tunti tai parikin päivässä. Teen ja syön joka päivä itsetehtyä ruokaa, sillä haluan tietää mitä lautasellani on. Poitsu tykkää tilata roskaruokaa kotiin, ja syön pitsan tai kanarullan mielelläni itsekin, kunhan se ei ole aivan jokaviikkoista. Ruokaostokset teemme yhdessä mutta lähinnä minä päätän siitä mitä oikeaa ruokaa ostetaan ja syödään.


Minun on saatava ruokaa säännöllisesti 3-4 tunnin välein mutta Poitsu voi elää vaikka koko päivän kahvilla ja syödä illalla sitten 3 hengen ruoat kerralla. Aamukahvit juomme yhdessä mutta usein jo puoli kuppia on liikaa minulle.

Harrastamme liikuntaa paljon myös yhdessä: kesällä frisbeegolfia, tennistä, juoksua, uintia. Talvella käymme luistelemassa ja pelaamassa jääkiekkoa sekä lyhyillä kävelylenkeillä. Hiihtämässäkin olemme käyneet pari kertaa, mutta sitten Poitsun monon vetoketju meni rikki niin, että vain minä saan ne monot enää jalkaan, ja nyt minä olen ominut Poitsun monot ja sukset itselleni. Minä harrastan lajitreenien lisäksi todella paljon muutakin liikuntaa, sillä näen sen osana kokonaisuutta ja liikunnallisuus on elämäntapani. Poitsua kiinnostaa liikuntana oikeastaan vain salibandy, toisaalta hänellä on myös fyysinen työ jonka ohella ei edes ole välttämätöntä liikkua säännöllisesti.

Poitsun intohimona on fyysisen kehittymisen sijaan moottoriurheilu ja tietokonepelit, joihin minäkin yritän osallistua myös omien rajojeni mukaisesti. Moottorikelkkailemaan en mukaan lähde mutta Poitsun cartingia ja mönkijällä ajoa on tullut seurattua kuten myös näiden kaikkien vehkeiden remontointia. TV:n välityksellä arkipäivään kuuluu myös rallin ja formuloiden seuraamista.

Virtuaalilasit kuuluvat myös kotimme käytettyihin "treenivälineisiin". Niillä kun pelaa, niin fyysinen aktivoituminen ja hikoilu on taattua. Olohuoneemme muistuttaa muutenkin kuin elokuvateatteriin rakennettua jumppasalia. Seinällä on iso valkokangas, erilaisia laitteita ja piuhoja on joka paikassa, mutta keskellä on iso tila ja nurkassa odottaa erilaisia jumppapalloja, rollereita ja muita jumppavermeitä. Ne ovat ahkerassa käytössä molemmilla.

Viikot 20 ja 21

Flunssasta palautuminen tapahtui hitaammin kuin oletin ja vasta noin viikon päästä viimeisistä oireista olin sataprosenttisessa kunnossa. Sehän ei tietenkään estänyt tekemästä ohjelman mukaisia treenejä ja käymään 3 kertaa viikossa hiihtämässä. Toisella viikolla alkoi olla taas virtaa entiseen malliin ja lihaskuntohommelitkin tuntuivat taas hyvältä. Kävinpä sunnuntaina jopa sparritreeneissä, joissa ehdinkin ottamaan kuitenkin vain 5 3-minuuttista erää niin ettei treeneistä toisaalta tullut liian raskaatkaan.

Tällä peruskuntokaudella fysiikkaohjelmaan kuuluu yksi kuntopiiritreeni ja kaksi kahvakuulatreeniä viikossa. Tuo kaksi kahvakuulakertaa on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi. Tuntuu että samaa ohjelmaa on pyörittämässä vähän väliä, kun treenien väliin tulee välipäiviä vain pari tai korkeintaan muutama. Treenin läpivientikin vie 20-30 minuuttia joten kyllä se ihan oikeasta treenistä käy. Liikkeet on  määrätty etukäteen eikä niissä sinänsä ole mitään erikoista, ehkä ovat hieman tylsiä. Periaatteessa voisin tehdä kahvakuulatreenin omillakin liikkeillä mutta mennään nyt näillä ja katsotaan tuleeko tulosta.