Matsin alusviikot 31-32

Pitkän pääsiäisloman jäljiltä olin yllättäen melko väsynyt, mutta edessä siintävä kisapäivä pani treenaamaan. Kävin vielä viikko ennen kisapäivää sparreissakin, joissa hieman yllätti hapottavuus. Olin jo huolestua heikosta hapesta mutta tiesin, että tulevassa ottelussa minun tarvitsisi jaksaa vain 3 x 2 minuutin erää - sparreissa vedin kuitenkin 6 x 3 min erää, tosin jättäen pari erää väliin. Tärkeämpää oli ylläpitää tunnetta siitä, että tekniikka ja otteluasento pysyivät hyvin hallussa.

Lajitreenin oheen teinkin sitten noina kahtena viikkona vain kevyttä palauttavaa kävelyä ja pyöräilyä, punttien nostelu ei hirveästi hotsittanut. Salitreenit kun tuntuivat olevan ihan tarpeeksi kovia. Kävimmepä avaamassa frisbeegolfkaudenkin viereisellä kentällä upeassa auringonpaisteessa koriin heittelemällä.

Kisaviikolla tuli maanantain treenien jälkeen ohjeeksi tehdä enää vain pari kevyttä lyhyttä treeniä ja loppuviikko levätä. Kevyt treeni sopi hyvin eikä mitään hinkua hikoiluun ollut. Yleensähän ihminen hermostuessaan ei oikein vain malttaisi olla ja odotella tulevaa, mutta tiedän hyvin, että viimeisen viikon treenillä ei enää voi parantaa kuntoa saatika tekniikkaa - väärin ajoitetulla liian kovalla treenillä voi vain pilata kisakuntonsa.

Lisäksi jouduin hieman keventämään nämä viikot ruokavaliotani. Jätin vähäisetkin herkut pois ja vähensin iltapalaa, söimme myös paljon keittoja. Olo kevenikin kivasti ja aamulla ennen kisapaikalle lähtöä kotivaaka näytti vain 200 g yli sovitun kisapainon. Yllätys olikin sitten suuri, kun kisavaa'alla painoa oli 600 g liikaa, vaikka en ollut edes juonut mitään sillä välin. No, matsi toteutui ja kaikki meni kuin unelma: voitto oli ylivoimainen 3-0.

Viikot 28-30

Nämä viikot olivat hyvin treenin täyteisiä. Viikko-ohjelmaan tuli pari uutta thaitreenituntia, joilla kävin myös. Viikolla 28 perjantaisparrissa sain mojovan potkun leukaani. Aluksi en saanut purtua hampaita kunnolla yhteen, mutta pahin jomotus helpotti jo parissa päivässä. Leukaa jomotti potkun vastakkaisella puolella, joten kyseessä oli ilmiselvästi vain venähtymä. Vaiva meni ohi viikossa mutta jätin kuitenkin seuraavat sparrit vielä väliin, koska hammassuojuksen pitäminen tuntui vielä hankalalta.

Viimeisen hiihtolenkin kävin heittämässä 28.3. Tuolloin oli tullut uutta lunta, mutta en ollut tajunnut lisätä luistoa suksiin, joten hiihto oli hieman raskasta. Latu sinänsä oli vielä täydessä kunnossa. Luntahan tuli vielä moneen otteeseen tuonkin jälkeen ja täällä idässä hiihtokelit jatkuivat ennätyspitkälle. Ladut ei kuitenkaan enää houkutelleet samalla tavalla kuin muutama kuukausi sitten - ensi talvea siis odottelemaan!

Pääsisäisviikolla oli tiedossa pitkä viikonloppureissu sukuloimaan Helsinkiin, joten alkuviikko piti käyttää tehokkaasti treenaten. En halunnut enää viidettä päivää putkeen thaikkutreenejä, joten kävimme kiirastorstaina pitkästä aikaa pelaamassa sulkapalloa poikaystävän kanssa. Se tuntui todella kevyeltä ja jalat liikkuivat hyvin. Pääsiäisenä tulikin sitten reilusti ulkoilua, kävelyä ja lasten kanssa leikkimistä, jotka väsyttivät kuin mitkäkin kovemmatkin treenit. Kotiin palattua tuntui kuin olisi ollut treenileirillä, sillä reisiä pakotti, selkä oli jumissa ja väsy oli kova. Lasten kanssa leikkiminen on raskasta! Toisaalta oli kiva saada aivan muuta miettimistä kuin treenit ja lähestyvät kisat.

Otteluun kuin hiilipytty

Lauantaina on edessä siis vihdoin pitkään odotettu ja pelätty päivä: ensimmäiset salikisat. Olen tietoisesti pyrkinyt taistelemaan jännityksen kasvamista vastaan, sillä tiedän entuudestaan kuinka kammottava tila se on. Oksettaa, ei saa unta, hermostuttaa. Monesti kuulee sanottavan, että jännittäminen on osoitus siitä, että välittää tulevan tapahtuman onnistumisesta. Enkö siis välitä siitä kuinka matsissa käy? Tarkemmin ajateltuna en juurikaan. Voittaminen olisi todella upeaa ja siihenhän toki tähdätään, mutta uskoakseni voin olla itsestäni lähes yhtä ylpeä, vaikka ottelun tulos olisi mikä - kunhan ottelu vain toteutuu tasapuolisena eikä kummallekaan satu mitään vakavaa.

Mietiskelin näitä asioita itsekseni hetki sitten ja yritin ajatella olevani rauhallinen kuin viilipytty,  mutta sanoinkin vahingossa olevani kuin hiilipytty. Kun rupesin ajattelemaan asiaa tarkemmin, hiilipytty kuvastaisi tilannetta viilipyttyä paremmin: Ulkoisesti kyllä rauhallisen ja harmittoman näköinen harmaa kasa, mutta kun sille antaa tarpeeksi kipinää, hiilipytyssä on erittäin vaarallinen tulipalon riski. Lisäksihän hiilestä voi paineen alla syntyä timantteja!

Helsingin treenileiri

Oheinen makuupussikuva ei ehkä ole tyypillinen treenikuva, mutta kuvaa silti hyvin sitä mikä leirin onnistumiseen vaikutti suurelta osin. Treenien ohella siis söimme, peseydyimme ja yövyimme samalla salilla. Vaikka oltiin hyvien liikenneyhteyksien äärellä lähellä Helsingin keskustaa, emme viikonlopun aikana käyneet lähikauppaa edempänä. Lisäksi salin toinen valmentajista valmisti meille kolme kertaa upeaa thaimaalaista ruokaa heti treenien päälle! Tämä kaikki loi uskomatonta kotoisuutta ja tiivistä laumahenkeä.

Oman salimme porukalle oli räätälöity könttähintainen paketti ja matkaan lähti lopulta 8 henkeä omin autoin ja junalla. Kovin paljon en yksityiskohtia enää itse treeneistä muista muuta kuin, että juurikaan uusia asioita ei tullut. Tarkempana on piirtynyt muistikuva kuitenkin siitä, kuinka väsyneitä ja rikki olimme treenien jälkeen. Taisin reväyttää jollain tapaa reiteni jo heti ensimmäisten treenien alkulämmittelyissä, jotain kyykkyjä ja loikkia taisimme siis tehdä.

Koko kaksi päivää reiteni olivat siis kipeät mutta se ei kuitenkaan estänyt tekemästä liikkeitä ja harjoituksia halutulla tavalla. Toisin sanoen tämä kokemus antoi arvokasta kokemusta siitä, kuinka itsensä voi ylittää äärimmäisen rasituksenkin rajoilla. Rasitusta lisäsi ajoin myös valtavan tiiviiksi noussut kosteus ja korkea lämpötila. Salilla oli kyllä tehokas ilmastointi mutta emme taineet laittaa sitä päälle aina tarpeeksi ajoissa ja jo pienten lämmittelyjen jälkeen yhden jos toisenkin naama punoitti ja paita vuoti hikeä läpi. Yhtään en myöskään vähättelisi sitä tosiasiaa, että olin flunssassa ja todennäköisesti hieman kuumeessakin.

Jo lauantai-iltana pystyi jo tuntemaan, kuinka päivän kahdet kaksituntiset treenit alkoivat jumiuttaa lihaksia ja jänteitä. Seuraavaa aamua odotettiinkin jännityksellä, mutta yllättävän hyvin itse ainakin sain nukuttua retkipatjalla ja paksulla makuupussilla. Ennakkoon oli tiedossa, että samassa rakennuksessa sijaitsevasta yöravintolasta kuului elämää pitkälle aamuyöhön, joten siihen oli varauttu korvatulpin. Aamutoimet jokainen aloitti hieman omalla rytmillään ja minä ja pari muuta tyyppiä kävimme hieman reippailemassa aamun raikkaassa Helsingissä. Aamupalan jälkeen alkoi sitten kolmituntinen viimeinen treeni.

Yllättävän nopeasti nuo pidemmät treenipätkät aina sujuivat, sillä ne oli koostettu järkevästi ja monipuolisesti. Kun viimeinenkin treeni oli ohi ja edessä oli enää vain ruokailu ja kotiin lähtö, olo oli hieman levoton. En tiennyt pitäisikö olla iloinen siitä että selvisi rankoista treeneistä hyvin, vai hieman surullinen, ettei ehkä saanut itsestään kaikkea irti flunssan takia. Joka tapauksessa tuon viikonlopun jälkituntemukset kestivät vielä monta päivää, joten kyllä keho varmasti sai oikein tehokasta rytkytystä. Nälkä ainakin oli kova ja mieli täynnä uusia mukavia kokemuksia.

Viikot 26 ja 27

Helsingin treenileiriltä palautuminen kesti monta päivää ennen kaikkea vallalla olleen flunssan takia. Vaan kyllä treenikin tuntui kropassa niin, että hyvä jos kävelemään pystyi. Maanantaina piti kuitenkin esittää reipasta ja käydä esittelemässä upo uusia shortseja omalla salilla. Sen jälkeen pidinkin sitten useamman päivän täyslepoa ja hiimailin muutoinkin loppuviikon. Se kannatti, sillä lopulta loputtomalta tuntunut flunssa väistyi. Juhlistin piristynyttä oloa sunnuntaina talven pisimmällä hiihtolenkillä: auringon sulattamalla ja pakkasen jäädyttämällä jääladulla hiihdin saareen tasatyöntöä ja takaisin ranteen rankkaan vastatuuleen luistelutyylillä yhteensä 17 km.

Sitten alkoikin taas treeni maistua entistä paremmin. Jaksauduin jopa sparritunnille ottamaan muutamia kevyitä eriä. Paikalla oli niin paljon porukkaa, että päädyimme ottamaan lyhyitä eri vuoroissa pitkien erien sijaan. Lauantaina vuorossa olikin ihan spesiaalitreeniä, kun kävimme pienellä porukalla testaamassa uutta treenimuotoa paikkakunnalla vastikään avatulla salilla. Tiedossa oli rankka monipuolinen koko kehon treeni, joka laittoi hapottamaan parisen päivää.  Sunnuntaina pystyikin sitten ottamaan hyvillä mielin lepopäivän ja käydä pojun kanssa leffassa kankein jaloin.

Viikot 24 ja 25

Peruskuntokausi 2 lähti jälleen liikkeelle ja ihan hyvissä merkeissä. Maanantain treenit jätin kuitenkin välistä, että flunssa saisi parantua rauhassa. Tein kuitenkin heti seuraavana päivänä sykkeitä nostattavan juoksulenkin ja loppuviikosta pari tiukempaa hiihtolenkkiä. Kahvakuulaohjelma muuttui myös niin, että mukana on muutama uusi liike, vähemmän toistoja ja painavampi kuula. Treeni pitäisi edelleen tehdä pari kertaa viikossa, mihin en jälleenkään oikein yltänyt. Kuntopiiri pysyy liikkeiltään samana mutta toistoja on hieman enemmän.

Heti seuraavalla viikolla flunssaoireilu alkoi taas uudelleen. Ehdin olemaan suht terve noin viikon verran, kun lämpöily ja nuha iskivät päälle jälleen, eikä tervehtymistä näy. Viikolla 25 oli sovittuna kahden päivän tiukka treenileiri Helsinkiin. Jätin siksi tuon viikon keskiviikkotreenit väliin, en tehnyt syketreeniä ja lepäilin viimeiset pari päivää ennen viikonloppua. Treeniviikonlopun sain puserrettua kyllä kunnialla läpi, mutta olo oli kyllä todella huono. Henki kulki ja pääkin jotenkin, mutta räkää piti olla niistämässä vähän väliä. Yskitti ja oli lämpöinen olo, mikä saattoi johtua  myös salin korkeasta lämpötilasta.

Flunssailut on nyt sotkenut treenaamista todella häiritsevästi, mikä alkaa hieman jo huolestuttaa. Täysin en ole vuoteen oma ja töitä pystyy tekemään, mutta energia ja kunto ei todellakaan riitä kaikkien treenien tekemiseen. Päällä oleva köhä on kuitenkin nyt äkkiä saatava kuriin, sillä huhtikuun loppu ja salikisat alkaa olla jo melkein nurkilla!

Viikot 22 ja 23

Peruskuntokausi 1:n kaksi viimeistä viikkoa menivät fysiikkatreenien osalta hieman poskelleen. Kuten jo aiemmin uumoilin, kahden kahvakuulatreenin tekeminen viikossa ei yksinkertaisesti vain onnistunut. Lisäksi sporttinen ystävänpäiväreissu Kuopioon vei mehuja ja viikolla 23 iski taas flunssa. Aerobisen peruskestävyystreenin määrästä ei kuitenkaan ole ollut pulaa.

Viikolla 22 lähdin siis extempore-reissulle päiväksi Kuopioon reippailemaan. Kävimme kaverin kanssa retkiluistelemassa ja sitten kylpylässä. Eli erittäin aktiivinen ihana lomapäivä! Tunti retkiluistelua vuokratuilla retkiluistimilla ja sen päälle vielä puolisen tuntia omilla hieman tylsillä kaunoluistimilla. Yhteensä luistelukilometrejä tuli yli 11 km. Vaikka luistelu varsinkin retkiluistimilla tuntui alkuun todella kevyeltä, voin kertoa, että pakaroissa tuntui!

Aurinko paistoi alkupäivästä kauniisti, mutta luistellessa oli hieman pilvisempää, ja paikoin vastatuuli oli aika kova. Matkassa mukana meillä oli myös sukset mutta luistelun päälle ei jalat olisi enää kestäneet hiihtämistä Kuopion mäkimaastoissa. Siispä kävimme vain vähän käppäilemässä Puijolla ja syömässä ja sitten lähdimme Kunnon paikkaan löylyihin. Muutama altaan välikin uintialtaassa vedettiin, mutta muuten pärisytimme vain lihaksia porealtaassa ja hieromapisteissä. Huippu kokemus oli myös saunaosaston kostea "osmaanisauna", jossa tuoksui ihana mentoli!

Luistelun ja kylpemisen tuomasta väsymyksestä huolimatta treenasin muutoin lähes normaalisti viikolla 22. Sunnuntaina kävin jopa sunnuntaitreeneissä. Mutta seuraavalla viikolla alkoikin sitten tulla taas ihmeellistä kurkkutuntemusta ja väsymystä. Loppuviikkoa kohti oli pakko himmata, kun henki ei meinannut kulkea ja nenä oli tukossa. Öisin oli vaikea nukkua kun kurkku tuntui kuivuvan. Lämpö nousi parhaimmillaan reilusti kuumeen puolelle. Viikonloppuna oli kuitenkin aivan liian upea keli tyytyä pelkkään kävelyyn, joten kävin sunnuntaina rauhallisella hiihtolenkillä nauttimassa auringonpaisteesta ja olo alkoikin jo hieman paranemaan.