maanantai 17. lokakuuta 2016

Viikko 4

Peruskuntokauden näillä näkymin viimeinen eli neljäs viikko oli melko samanlainen kuin aiemmat viikot. Se sisälsi kahdet lajitreenit, juoksulenkin, tunnin sulkapallovuoron sekä vaaditut kolme lihaskuntotreeniä. Suunnitelmissa oli tehdä myös kotitreeniä potkutyynyillä poikaystävän kanssa, mutta siinäkin oli omat ongelmansa.


Omistamani potkutyynyt ovat vanhat, käytetyt ja ilmeisen huonokuntoiset. Ne ovat muhineet koskemattomina hyllyssä yli vuoden päivät, enkä edes muistanut miten huonossa hapessa ne olivat. Alkuviikon kokeilun jälkeen päädyin lankkaamaan mustalla nahkavahalla sen lähes puhkikuluneet nahkapinnat. Niistä tulikin lähes salonkikelpoiset. Tämä ei kuitenkaan aivan riittänyt, vaan tyynyt edelleen aina potkujen ja lyöntien voimasta räjäyttivät ilmoille sahanpurua. Eihän sahanpurussa muuten mitään, mutta sen joutuessa silmiin treenaamisesta ei kertakaikkiaan tullut mitään, siivosta nyt puhumattakaan. Roudarinteipillä teippasin ensin kyljet, mutta sunnuntain kokeilun yhteydessä päädyin lopulta teippaamaan saumat. Saumoistahan se puru itse asiassa tursusikin, joten nyt tyynyjen pitäisi olla käyttökelpoiset!


Varsinkin sulkapalloilu oli tällä viikolla mukavaa vaihtelua, ja sehän on muutenkin tosi hyvä oheislaji thainyrkkeilyn kannalta: siinä tarvitaan ketteriä jalkoja, nopeaa reagointikykyä ja jonkin verran ylävartalon kiertovoimaa. Maalivahti-poikaystävällekin se on hyvää treeniä, joten tätä pitää kai käydä harrastamassa enemmänkin.


Sain loppuviikosta tehtäväkseni ison käännösprojektin, joka vei niin aikaani kuin energiaani siinä määrin, että minun oli vaikea saada motivoitua itseäni liikkumaan. Perjantaisparri vaihtui lepopäiväksi. Koko perjantai-sunnuntai meni töitä tehdessä omanlaisessa sumussaan, jossa oli kyllä kevyttä kävelyä ja ulkoilua ja vaaditut lihaskuntojumpat, jotka olisin kyllä mieluusti jättänyt tekemättä. Harvemmin on tullut sellaista tunnetta, ettei jaksaisi tehdä kahvakuulajumppaa, mutta nyt tuli.


Alkaa toki mennä hieman jo selittelyn puolelle, mutta en todellakaan aio tuntea huonoa omaa tuntoa siitä, että teen paljon töitä ja että minulla on muutakin tekemistä kuin urheileminen. Nyt oli kuitenkin jo kolmas sunnuntai peräkkäin, kun en muka voinut mennä vapaavuorolle tai naisten sparrivuorolle treenaamaan. Ensin oli migreeni, sitten kissanruokkimisviikonloppu ja nyt aivan tolkuttoman raskas käännösprojekti. Jospa kotitreeneihin saisi uusia ulottuvuuksia korjattujen potkutyynyjen ansiosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti