torstai 27. lokakuuta 2016

Peruskuntokausi 2

Peruskuntokausi 1:lla luotiin pohjaa peruskuntokausi 2:lle, joka kyllä koostuu pitkälti samanlaisista elementeistä, mutta korkeammilla tehoilla. Kauden suunniteltu kesto on noin 2,5 kk (siis noin vuoden vaihteeseen saakka!). Harjoitusmääriä on tarkoitus lisätä siten, että voimantuotto kasvaa reilusti ja anerobinen kynnys nousee. Koska epäonnistuin PKK 1:lla hieman lajitreenien ja lajinomaisten toistojen tekemisessä, aion tällä kaudella panostaa siihen.

Kuntopiiri pysyy edelleen samana, tosin kehittymisen takia sekin alkaa hiljalleen vaatia enemmän toistoja ja tehokkaampia liikkeitä. Vielä on varaa nostaa toistoja (enimmillään 1000, olen tehnyt yleensä noin 700-800). Tässä vain mielikuvitus on rajana, ja nyt muista voimaharjoituksista vapautuu paljon kivoja liikkeitä tehtäväksi pelkällä kehon painolla.

Kaksi muuta lihaskuntoharjoitusta ovat nyt aiempaan nähden ja keskenäänkin hieman erilaiset: Voimaharjoitus 1:ssä kokonaistoistomäärä tulisi olla korkeintaan 200 ja lisäpainona on jo melko raskas 60-85 % maksimista. Ajattelin tehdä tämän isommalla kahvakuulalla käsien pienille lihaksille. Voimaharjoitus 2 taas on jo maksimaalista lihasvoimaa vaativa harjoitus, jossa kokonaistoistomäärä on enintään 60 ja lisäpaino 90-100 % maksimista. Tähän ajattelin ottaa mukaan brutaalit isojen lihasten liikkeet kuten maastavedon, penkkipunnerruksen, kyykyt jne. Painot vaan pitäisi vielä saada jostain, koska isoilla lihaksilla nostan helposti aika paljon enemmän kuin nuo pienet naisten kahvakuulat.

Tasainen aerobinen treeni taasen vaihtuu anaerobisen kunnon kehittämiseen, käytännössä siis intervallijuoksuun kovilla sykkeillä (150-180). Asiaan hieman tutustuttuani, anaerobinen tarkoittaa käytännössä sitä, että treenissä pyritään tekemään työtä jaksoittain niin kovaa, että lihakset alkavat tuottaa maitohappoa. Kaipa kovaa aerobista harjoitusta voi tehdä monellakin tapaa, mutta itselleni helpoin ja mieleisin on mäkijuoksu tai tasaisella spurttailu juoksulenkin yhteydessä. Muutaman kerran tätä kokeiltuani olen tosin hieman huolissani, etten saa sykettä nousemaan aivan maksimiini - ehkäpä minulla on jonkinlainen jarru päällä enkä saa itsestäni aivan kaikkea vielä irti. Tätä on syytä siis harjoitella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti